Ruokakaupat ja terveysasemat on pidettävä auki, jotta ihmiset säilyisivät hengissä. Muut sallitut aukiolot kertovat arvoistamme: millaisia seurauksia yhteiskunnassa pidetään pahempina kuin toisia.
Kun Rooma täytyy rakentaa päivässä, valuvikoja syntyy. Mikäli koronarajoitukset olisi haluttu kohdentaa oikeudenmukaisesti, rajoitukset olisi saatu voimaan vuosien kuluttua, etujärjestöjen kuulemisineen ja valituskierroksineen. En moiti kiireessä painivaa valtionhallintoa vaan olen hämmästynyt sitä, miten yksimielisesti suomalaiset pitivät yksiä kokoontumisia turhina ja toisia eivät.
Urheiluseurojen ja muiden yhdistysten on kylmäävää kuulla pitkällisen vapaaehtoistyönsä olleen turhaa. Samaa leimaa kantavat nyt lukuisat ammattiryhmät. Kun päivästä toiseen hoemme, miten esimerkiksi iäkkään omaisen tapaaminen on turhaa, miten se voisi olla jättämättä jälkeään siihenkin aikaan, kun koronarajoitukset on purettu?
Käytännössä turhilla kokoontumisilla on tarkoitettu tilanteita, jotka voidaan siirtää tai hoitaa etäyhteyksillä tai joiden lainsäädäntö sattui mahdollistamaan muutokset helposti. Silloin tulisi käyttää niitä ilmaisuja. Toisten henkireikiä ja elämäntyötä ei saisi leimata turhiksi korona-aikanakaan.
Vastaavasti uuteen arvoon ovat päässeet nyt lukuisat matalapalkkaiset ja jopa väheksytyt ammatit, kuten hoitajat ja kaupan kassat. Ammattilaisista, joiden työtä on pidetty itsestäänselvyytenä, on nyt tullut meidän aikamme sankareita. Sen arvostuksen soisi jäävän elämään.
Maria Kesti
