Työssäni tulee usein jututettua ihmisiä, jotka ovat Aerikkalan tavoin muuttaneet vasta hiljan Kaarinaan. Kehut uudesta asuinpaikkakunnasta ovat joka kerta samansuuntaisia: Kaarinassa on kaikki lähellä. Samalla pyöräilypyrähdyksellä pääsee keskelle luontoa ja tavarataloon. Turkuun hujahtaa Fölillä parissa minuutissa.
Kaarinan nykyisten rajojen sisällä ei ole ollut selkeää keskustaa, kuten keskiaikaista kirkkoa tai kauppalaa, jonka ympärille kanta-Kaarinan ydin olisi vuosisata vuosisadalta rakentunut. Kaarina on maalaispitäjä, jonka kartanot ja maatalot ovat sijainneet etäällä toisistaan. Kun Kaarinan väkiluku alkoi lyhyessä ajassa moninkertaistua, kunta kasvoi epätasaisesti ja hallitsemattoman oloisesti sieltä ja täältä. Lisäksi valtio halkaisi Kaarinan isoilla teillä.
Kaarinan sekavaa yhdyskunta- ja taajamarakennetta ei ole pidetty etuna – mutta ajattelutavan voisi kääntää toisinpäin. Kaarinan monet pienoiskeskustat varmistavat, että suuri määrä kaarinalaisia on aina lähellä sekä palveluita että luonnon rauhaa ja kauniita maisemia. Piirre vaikuttaa olevan selvä kilpailuetu, joten siitä kannattanee pitää kiinni, kun Kaarinan väkiluku jatkaa kasvamistaan.
Rakas Kaarina -kisaan kaarinalaiset lähettivät ylivoimaisesti eniten luontokuvia, mutta rakennettu ympäristö ei herättänyt kuvaajissa intohimoja. Tässä olisikin Kaarinan seuraava kehitystehtävä: millainen rakennuskanta herättäisi kaarinalaisissa rakkautta ja ylpeyttä? Millaiset rakennukset kutsuisivat katsomaan?
Maria Kesti
