– Arvion mukaan satakunta henkilöä lomautetaan, mutta tarkkaa määrää en vielä pysty sanomaan. Selvitämme mahdollisuutta vuosilomien käyttämisestä ja vuorolomautuksista, kertoi Kaarinan henkilöstöjohtaja Maija Hanhiala tiistaina.
Kaarinassa neuvoteltiin työtehtävistä, jotka ovat olennaisesti vähentyneet koronaepidemian vuoksi eikä sopivia korvaavia töitä ole löytynyt.
Lomautusten kesto on maksimissaan 90 päivää. Hanhialan arvion mukaan yksittäisten työntekijöiden lomautusjaksoista ei kuitenkaan ole tulossa pitkiä.
Lomautuksen aloituspäivä on aikaisintaan kuukauden päästä. Samaan aikaan valtionhallinto on jo väläytellyt mahdollisuutta lähteä höllentämään koronarajoituksia.
– Tarpeen mukaan lomautuksia voidaan perua, Hanhiala toteaa.