
Ei. Siitä, väistääkö pyöräilijä vai auto suojatiellä, on liikkeellä paljon vääriä käsityksiä. Niille ei löydy selitystä sen enempää 1990-luvulta saakka voimassa olleesta nykyisestä laista kuin kesäkuussa voimaan astuvasta uudesta tieliikennelaista.
Väärinkäsitykset ovat todennäköisesti syntyneet siitä, että joissakin tilanteissa autoilijan tosiaan ei tarvitse väistää suojatiellä olevaa pyöräilijää. Toisaalta joissakin tilanteissa auton kuuluu väistää.
Liikenneturvan Lounais-Suomen yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen selittää, että auton kuuluu väistää pyöräilijää, mikäli auto kääntyy tai tulee varoituskolmion tai STOP-merkin takaa. Tällöin suojatie katsotaan pyörätien jatkeeksi. Esimerkiksi kun autoilija kääntyy sivuteiltä Pyhän Katariinan tielle tai Hovirinnantielle, autoilijan on väistettävä pyöräilijöiltä.
Sen sijaan kun auto ajaa suoraan esimerkiksi Pyhän Katariinan tietä tai Hovirinnantietä ja suojatiet ikään kuin katkaisevat pääkatua, pyöräilijä on suojatiellä väistämisvelvollinen. Suojateitä ei tällöin katsota pyörätien jatkeeksi, ja silloin on parasta taluttaa pyörää.
Jatkossa autoilijan kannattaa olla tarkkana myös viimeksi mainituilla suojateillä. Uusi tieliikennelaki tuo Suomen teille uuden liikennemerkin, jossa osoitetaan, että auton pitää sittenkin väistää pyöräilijää tällaisella suojatiellä. Näissä kohdissa suojatietä myös korotetaan.
Heiskanen itse asuu lähellä Kaarinaa ja kulkee paljon sen tiestöä pitkin. Hän miettii, että tarpeellinen paikka pyöräsuojatien liikennemerkille voisi olla Kaarinassa lukion kohdalla korotetulla suojatiellä sekä Hovirinnan koulun kohdalla. Näissä paikoissa tällä hetkellä pyöräilijän kuuluu yleensä väistää autoilijaa.
Uusi tieliikennelaki velvoittaa myös siihen, että pyörässä on oltava punainen takavalo hämärässä ja pimeällä. Pyörässä on jo tähänkin mennessä pitänyt hämärässä ja pimeässä olla valkoinen etuvalo. Pelkät heijastimet eivät riitä.
Pyörällä kyydittämisestä poistuvat ikärajat. Toisaalta takatarakalla tai tangolla ei jatkossa enää voi niin vain kuljettaa kaveria. Matkustajalla pitää olla asianmukainen istuin, kuten lastenistuin.
Uusi laki tulee voimaan kesäkuussa, ja siinä on kahden vuoden siirtymäaika.