Yksinkertaisimmillaan toimiva kamera voi olla pahvinen kenkälaatikko, johon on pistetty muutaman millimetrin mittainen reikä. Kuulostaa hullulta, mutta totta se on.
Tällaisia kameroita maahanmuuttajataustaiset naiset ovat valmistaneet tänä keväänä Hovirinnan opetuskoti Pikku-Mustikassa. Ensimmäisellä viikolla neulansilmäkamerat valmistettiin pahvilaatikoista, teipistä ja filmipaperista, toisella ja kolmannella viikolla oli aika ottaa ensimmäiset kuvat.
Työpajan vetäjän, Hans Hästbackan mukaan tärkeintä on oppia tunnistamaan kuvauspaikan valoisuus. Esimerkiksi ulkona päiväsaikaan oikea valotusmäärä voi vaihdella puolesta minuutista minuuttiin.
– Tämä on osoitus, ettei toimivan kameran tarvitse maksaa kovin paljon. Toki työtä on näin vähän enemmän, koska kuvat pitää vielä kehittää ennen kuin ne näyttävät valokuvilta. Ja silloinkin valotuksen on pitänyt osua suurin piirtein kohdalleen, Hästbacka kertoo.
”Se kuulosti ihan hullulta”
Työpajaan osallistuvilla ei välttämättä ole yhteistä kieltä, mutta kuvaaminen ja ensimmäiset kuvavedokset puhututtavat silti yli kymmenpäistä ryhmää pitkin iltapäivää. Tshekkiläinen vaihto-opiskelija Margeta Jonesova osallistui työpajaan osana opintojaan, eikä ollut uskoa kuulemaansa muutaman viikon takaisessa aloitusinfossa.
– Kuulosti ihan hullulta, että teemme teippirullasta, kenkälaatikosta ja paperista kameran. Äsken otin ensimmäisen kuvani, ja siitä tuli hieman ylivalottunut mutta kuitenkin ihan tunnistettava kuva. Käsittämätöntä, Jonesova pyörittelee päätään.
Jonesova kommunikoi englanniksi, ja hänen lisäkseen työpajassa on voinut kuulla myös persiaa, venäjää, somaliaa, albaniaa tai japania.
Somaliasta lähtöisin oleva Nasra Abdullahi ei myöskään uskonut aluksi, että pahvilaatikko voisi lopulta olla parin tunnin askartelun jälkeen toimiva kamera.
– Eihän se mahdolliselta tuntunut. Se kai tästä tekee mielenkiintoista, kun tehdään jotain sellaista, joka aluksi tuntuu aivan mahdottomalta, hän miettii.
Valmiit työt Kaarina-taloon näytille?
Kun työpaja päättyy, on jokaisella ryhmäläisellä valittuna paras ottamansa kuva, joka kiinnitetään taustapahviin. Taustaan työpajalaiset lisäävät valokuvaa kuvaavia sanoja, joko suomeksi, omalla äidinkielellään tai muulla kielellä.
– Siten toteutuu työpajan alkuperäinen tarkoitus yhdistää taidetta ja kartuttaa sanavarastoa ja herättää keskustelua maahanmuuttajanaisten välillä, Sateenkari Kodon kuntouttavan työn ohjaaja Anniina Björkdahl sanoo.
Ryhmäläisten toiveena on, että valmiit työt saataisiin kaarinalaisten ja muiden nähtäville esimerkiksi Kaarina-taloon.
– Se olisi mahtavaa, jos sieltä löytyisi jokin tila töitä varten. Toivottavasti saisimme sellaisen järjestymään, Björkdahl miettii.
Projekti joutui tauolle
Kaarina-lehden toimittaja käväisi Mustikassa kameratyöpajassa juuri ennen koronarajoitusten astumista voimaan. Nyt työpaja on koronapandemian vuoksi tauolla mutta jatkuu kesällä tai syksyllä.
Työpaja on osa Valokuvakeskus Perin ja Turun Taiteilijaseuran yhteistä Ord och inga visor -projektia. Projektissa eri äidinkieliä puhuvat ihmiset kohtaavat luovan toiminnan äärellä. Tavoitteena on luoda parempaa, uteliaampaa ja keskustelevampaa yhteiskuntaa. Ohjaajina on ammattilaistaiteilijoita.
Tähän mennessä työpajoihin on osallistunut yli 400 lasta, nuorta ja aikuista Turusta, Kaarinasta ja Paraisilta.
”Itsenäinen tiedonhakeminen koronasta on hankalaa, jos kielitaito ei ole riittävä”
Sateenkaarikodon kehittämispäällikkö Minna Maanpää kertoo, että pääsääntöisesti tieto koronapandemiasta ja koronarajoituksista on tavoittanut Kaarinassa asuvat maahanmuuttajanaiset.
– Olemme aktiivisesti jakaneet tietoa WhatsApp-ryhmässämm. Nyt, kun aikaa on hiukan kulunut, yleisiä tiedotteita on julkaistu myös muilla kielillä, joten olemme hyödyntäneet niitä, hän kertoo.
Opetuskoti Mustikan ryhmät, kuntouttava työtoiminta ja työkokeilut on keskeytetty koronapandemian vuoksi, ja maahanmuuttajanaisia autetaan puhelimella ja sähköisesti. Maanpään mukaan on tullut paljon kyselyitä siitä, mistä voi saada apua.
– Itsenäinen tiedonhakeminen on hankalaa, jos kielitaito ei vielä ole riittävä tai tietoa julkaisevat tahot eivät ole niin tuttuja, että osaisi etsiytyä oikeille www-sivuille.
Samoin lasten koulunkäynti on aiheuttanut huolta. Wilman käyttö ja etäopetus ovat maahanmuuttajille vielä vaikeampia ja vieraampia kuin suomenkielisille.
Suomen kieltä opetetaan nyt etänä, ja työvalmennus käynnistyi verkkokurssina. Netti-Mustikka on kaikille avoin ryhmä, jota Mustikan ohjaajat ylläpitävät. Sen avulla maahanmuuttajanaiset ovat saaneet vertaistukea, keskusteluapua ja palveluohjausta.
– Soitimme alkuvuoden asiakkaille ja kannustimme mukaan näihin sähköisiin ryhmiin.
Kaarinan perhe- ja sosiaalijohtaja Emilia Heikkilä kertoo myös kaupungin tuntumana olevan, että tieto koronapandemiasta on tavoittanut hyvin maahanmuuttajat Kaarinassa.
– Epäselvyyttä on joillakin ollut lähinnä siinä, voiko ulkona liikkua lainkaan, hän kertoo.
Hän miettii, että koronapandemia herättää maahanmuuttajissa samankaltaisia huolia kuin kantasuomalaisissakin, mutta lisäksi monella voi olla kotimaastaan raskaita muistoja vastaavista tilanteista, jolloin valtiovalta on rajoittanut yksilön oikeuksia.
Heikkilä vinkkaa, että Kaarinan kaupungin verkkosivuilla on tiedote Toimintaohje koronavirusepäilyn varalle. Mukana on linkki, jolla sen saa käännettyä eri kielille.
