
Tuorlan Tähtitornit Oy on ostanut Kaarinassa sijaitsevan observatorion Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:ltä (SYK). Kauppaan kuuluu 16 rakennusta tontteineen.
Planetaarion ja tähtitornien kohtalo on ollut vaakalaudalla viime keväästä asti, jolloin Turun yliopisto irtisanoi vuokrasopimuksensa Suomen Yliopistokiinteistöjen kanssa. Sen jälkeen kiinteistöille on haettu kuumeisesti uutta omistajaa.
– Tarkoituksemme on ylläpitää, vaalia ja kehittää alueen tiede- ja kulttuuriperintöä sekä tarjota muun muassa tiedekeskustoiminnalle ja muille koulutus-, tutkimus-, matkailu- ja kulttuuritarpeille toimintatiloja, kertoo Tuorlan Tähtitornit Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tapio Korhonen .
– Tänne on mahdollista ottaa vastaan vierailijoita paremmin kuin tähän asti, koska tilat eivät ole enää tutkijoiden käytössä. Täällä on esimerkiksi paljon historiallista aineistoa Yrjö Väisälän ajoilta, jota voisimme laittaa esille. Myös planetaariotoiminta jatkuu edelleen, hän selventää.
Turun yliopisto ilmoitti aiemmin siirtävänsä Tuorlassa toimineen tiedekeskustoimintansa muualle, mutta Korhosen mukaan ei ole täysin poissuljettua, etteikö toiminta voisi jatkua Tuorlassa. Asiasta aiotaan ainakin neuvotella.
Kunnostustyöt käynnissä
Tapio Korhonen tunnetaan paremmin suuroptiikkaa maanpäällisiin avaruusteleskooppeihin valmistavan Opteon Oy:n toimitusjohtajana. Ennen nykyistä työtään hän työskenteli tutkijana Turun yliopistossa.
Opteon perusti Tuorlan Tähtitornit Oy:n, joka osti kiinteistöt. Korhonen myöntää, että kiinteistökauppoihin vaikuttivat tunnesyyt.
– Toivon, että saamme tämän säilytettyä, etteivät paikat rupea täysin rapistumaan, niin kuin vaarassa on ollut.
Tällä hetkellä observatorion alueella ollaan käynnistämässä kunnossapitotöitä.
– Muutamat historialliset ja suojellut rakennukset ovat vailla huopakattoa. Ne pitää korjata pikimmiten, Korhonen kertoo.
Suomen Yliopistokiinteistöissä iloitaan siitä, että kiinteistöille löytyi hyvä omistaja. Kauppahintaa ei kumpikaan osapuoli suostu paljastamaan.
– Hienoa, että saimme Observatoriolle innovatiivisen ja alan perinpohjaisesti tuntevan toimijan, joka ymmärtää myös alueen kulttuurihistoriallisen merkityksen sekä paikan merkityksellisyyden koko yhteisölle, sanoo SYK Oy:n kiinteistöliiketoiminnan asiantuntija Markus Heikkilä .