
Turun kaupungin kiisteltyjen vuokra-asuntojen viereen Lautakunnankadun ja Hovirinnantien risteykseen havitellaan lisää vuokrakerrostaloja, jotka eivät ole Kaarinan kaupungin omia.
Asunto Oy Eerikinhovi on pyytänyt Kaarinan kaupungilta lausuntoa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAlle lähtevää korkotukilainahakemusta varten. Kaarina suhtautui nihkeästi Turun Vuokratalojen ilmaantumiseen Kaarinaan, eikä linjaus muuttunut nytkään. Kaupunginhallitus päätti maanantaina olla puoltamatta hakemusta.
Lainan hakijayhtiönä on Hartela Länsi-Suomi Oy, joka omistaa korttelin. Rakennuttajana ja taloyhtiön tulevana omistajana on Premico Vuokra-asunnot II Oy. Samassa korttelissa on jo Kaarinan Vuokratalojen kerrostalo Katariinankulma, Turun Vuokratalojen kerrostalo sekä yksi omistuskerrostalo.
Kaarinan kaupunginhallituksen päätös ei ollut yksimielinen vaan syntyi täpärin äänin 6–7. Pohjaehdotuksessa hakemusta olisi puollettu, vaikka esityslistatekstissä myönnettiinkin, että jo edellisessäkin eli TVT:n hankkeessa yksipuolistettiin liikaa alueen asuntorakennetta. Hallituksessa Mikko Aaltonen kokoomuksesta ehdotti hylkäävää kantaa ja sai taakseen kokoomuksen lisäksi perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja keskustan edustajat. SDP, vihreät ja vasemmisto olisivat puoltaneet hanketta.
ARA tekee lopullisen päätöksen uudesta vuokrakerrostalosta myöhemmin.
Kortteliin aiotaan yhtä L:n muotoista uutta kerrostaloa. Hankkeessa sitouduttaisiin kohtuuhintaisiin vuokra-asuntoihin ja tarvittaessa valitsemaan asukkaita sosiaalisin perustein. Asuntoja tulisi 65, ja niiden keskipinta-ala olisi 54 neliömetriä.
Kaarinan pohjaehdotuksessa hanketta olisi puollettu muun muassa siksi, että työmaa työllistää runsaasti ihmisiä, mikä hillitsee koronapandemian negatiivisia vaikutuksia. Lisäksi kortteli olisi hyvä saada rakennettua lopulliseen kuosiinsa. Myös joukkoliikenteen kannalta paikka on hyvä vuokrataloille.