Kaarinan ikäihmiset joutuivat odottamaan pääsyä ympärivuorokautiseen hoitopaikkaan viime vuoden heinä–joulukuussa keskimäärin 44 päivää eli noin puolitoista kuukautta. Määrä on merkittävästi vähemmän kuin alkuvuonna2019 (55 päivää).
Koko vuonna odotusaikaa oli keskimäärin 50 päivää.
Vielä ei ole päästy samoihin lukemiin kuin vuonna 2018, jolloin odotusaika oli vain 43 päivää. Lähivuosien parhaimpina aikoina odotusaikaa oli vain 21 päivää (vuonna 2016).
Alkuvuonna 2019 vanhusten sijoittamisesta vastaavia kaupungin työntekijöitä työllisti valtakunnallinen kohu yksityisten hoitolaitosten ongelmista. Lisäksi eri vuosina Kaarinassa on eri määrä vanhuksia, jotka alkavat tarvita ympärivuorokautista hoitoa. Osa myös haluaa odottaa mieluisimman hoitopaikan vapautumista.