Ekologinen elämänalku: vuokraa vaatepaketti– Eniten menee vaatteita keskosille

0
Vaatetusartesaani ja lastenhoitaja Carita Mellin ja sairaanhoitaja Heidi Koskinen näyttävät Carincan HeiCa-pakkauksia, joita voi vuokrata tai ostaa omaksi vauvan ensimmäisiin kuukausiin.

Vastasyntynyt vauva käyttää tietynkokoista vaatetta lyhyen aikaa, viikon tai pari. Perheiden ei kannata haalia suurta vaatevarastoa siksi ajaksi, sen enempää ekologisista kuin taloudellista syistä.

Näin on ajateltu kaarinalaisessa Carinca-yrityksessä, joka löytyy Koristosta Kaarinan vanhan kierrätyskeskuksen tiloista. Carinca on mittatilaus- ja korjausompelimo, joka vuokraa perheiden uusille tulokkaille käytettyjen vaatteiden HeiCa-paketteja.

Niitä saa myös postimyyntinä.

– Pandemia-aikana perheiden ei ole hyvä lähteä vauvanvaateostoksille kirpputoreille tai kauppoihin, joten paketit tulevat erityisesti tarpeeseen, miettii Heidi Koskinen Carincasta.

Pakkauksissa on mukana pipo, tumppuja, housuja, bodeja, sukkia, yöpukuja ja haalareita. Lisäksi mukana on tuttinauha ja tilkkupeitto, jotka saa pitää. Paketti voi valinnan mukaan olla suunnattu tytölle, pojalle tai sopia kummallekin.

Pakkauksia löytyy myös keskosille, 40 cm koosta.

– Keskosen syntymä on aina yllätys. Meidän ajatuksemme on, että keskoselle ei tarvitsisi haalia kiireessä sieltä täältä vaatteita vaan meiltä saisi koko paketin kerralla, kommentoi Carita Mellin Carincasta.

Kaikkein eniten Carincasta vuokrataankin pakkauksia keskoskokoisille.

Vuokrapaketteja on Carincassa valmiina odottamassa, ja viikon varoitusajalla Koskinen ja Mellin saavat koottua uusia.

– Ei-oota emme ole joutuneet vielä myymään, Koskinen kertoo.