
– Olen useamman kerran nähnyt vaaratilanteen autojen peruuttaessa pyörätien poikki autotielle. Pahimmassa vaaratilanteessa ovat olleet pyöräilevät lapset, lukija harmitteli.
Kaarina-lehti kävi viime viikolla paikalla, ja ekopiste on tosiaan murskekasan vuoksi hyvin ahdas.
Ekopiste on kaupungin mailla. Kun Kaarina-lehti otti yhteyttä kaupunkiin ja Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:hyn, kasa luvattiin siirtää tällä viikolla pois.
Lukijat ottavat usein yhteyttä Kaarina-lehteen hankalissa paikoissa olevien hiekoituskasojen vuoksi. Onko kaupungilla ollut vaikeuksia järjestää soveliaita paikkoja?
– Ei lainkaan! Ainahan ihmiset jostain valittavat, vastaa Kaarinan tiemestari Kari Ketola .
Teiden hiekoitukseen tarkoitettuja kasoja on Kaarinassa talviaikaan toistakymmentä, ja ne sijaitsevat kaupungin omistamilla mailla. Lisäksi kaupungin kiinteistönhoidolla on omia kasojaan. Ketola kertoo, että sopivat paikat katsotaan yhdessä urakoijien kanssa.
– Lukuisia eri paikkoja tarvitaan, jotta urakoijan ei tarvitse ajella ympäri kaupunkia jonkin olemattoman kipon kanssa. Pelisilmää tietenkin tarvitaan, eli ei laiteta kasoja asuntoalueille vaan esimerkiksi teollisuusalueella kadun päähän tai vajaakäytöllä olevalle pysäköintialueelle.