Kaarinan kaikista kirjastosta voi jo noutaa varattuja kirjoja – vessaan ei pääse

0
Kirjaston asiakaspalvelutiskit eivät ole käytössä, mutta kuntalaiset voivat lainata varauksensa omatoimisesti.

Kaarinan kirjastot aloittivat varausten itsepalvelunoudon tänään maanantaina. Asiakkaat pääsevät noutamaan varauksiaan sekä palauttamaan lainoja kaikissa Kaarinan kirjaston toimipisteissä.

Kirjaston käytäville ei pääse vielä vaeltelemaan, vaan kuntalaiset saavat tulla vain niihin tiloihin, joista oman varauksen saa haettua. Kirjastoon ei saa jäädä viettämään aikaa, vaan kirjastotilat avataan yleisölle vasta kesäkuussa.

Pääkirjasto on auki varausten noutamiselle 15.5. asti arkisin kello 9–16. Toukokuun kaksi viimeistä viikkoa kirjasto on auki arkisin 9–19. Kirjaosastot ja lehtisali on suljettu, eikä pääkirjaston tiloihin voi tehdä tilavarauksia. Asiakastietokoneet, tulostin ja kopiokone eivät ole käytössä. Myös Kaarina-talon wc-tilat on suljettu.

Piikkiön ja Littoisten kirjastoista varauksia voi noutaa ja aineistoa palauttaa sopimuksen mukaan. Ota ensin yhteyttä kirjastoon soittamalla tai sähköpostitse. Asiakaspalvelu päivystää Piikkiön kirjastossa arkisin klo 9–16 (02 588 4410, piikkion.kirjasto@kaarina.fi) ja Littoisten kirjastossa maanantaista torstaihin kello 9–15 (02 588 4408, littoisten.kirjasto@kaarina.fi).

Omatoimikirjastot on toistaiseksi suljettu. Koulukirjastot on suljettu syksyyn saakka. Koulukirjastoista lainattua aineistoa voi palauttaa muihin toimipisteisiin.

Vaski-verkkokirjasto toimii normaalisti, ja varauksia voi tehdä kaikkeen aineistoon. Eräpäivät on siirretty kesäkuulle kaikissa lainoissa.