Kerro ideasi, miten työssäsi voisi säästää: Kaupungin työntekijät voivat antaa kehitysehdotuksia ympäri vuoden

0

Viime vuoden lopulla talousarviokäsittelyn yhteydessä kokoomus jätti valtuustoaloitteen, joka herätti paljon innostusta muissa valtuutetuissa: Kaarinan syveneviä talousongelmia voitaisiin ratkoa osallistamalla kaupungin henkilökuntaa, esimerkiksi palkitsemalla silloin, kun työntekijät ovat kehittäneet säästökeinoja.

”Kaupungin työntekijöillä on paras tuntuma siihen, miten kaupungin toimintaa voisi organisoida fiksummin”, aloitteessa kuvailtiin.

Vastaus valtuustoaloitteeseen kävi jo kertaalleen valtuustossa mutta käännytettiin takaisin. Nyt se on uudella kierroksella. Pohjaehdotuksena on kummallakin kierroksella esitelty sitä, miten työntekijöitä on jo tähän mennessä osallistettu.

– Uusia osallistamiskeinoja ei tosiaan ole ehdotettu. Luottamusmiehiltä voi toki vielä tulla uusia keinoja olemassaolevien joukkoon, kertoo Kaarinan henkilöstöjohtaja Maija Hanhiala .

Kaupungissa on tällä hetkellä käytössä henkilökunnan aloitejärjestelmä A-Mappi, johon voi jättää ideoita milloin tahansa. Johtoryhmä palkitsee aloitteita, jotka lisäävät henkilöstön hyvinvointia tai asiakaspalvelukokemuksia.

A-Mappiin on tänä vuonna tullut 11 aloitetta esimerkiksi lomarahoista, kokouspullista, Teamsin käytöstä, etäkoululaisten taukojumpasta, luontopolkumerkinnöistä, uusien työntekijöiden esittelyistä ja lomautuksista. Viime vuonna aloitteita tuli 19.

Henkilökunnan näkemyksiä kaupungin nykytilasta ja tulevaisuudesta on myös kerätty kyselyllä. Talouden tasapainotussuunnitelmaa varten henkilöstöltä on pyydetty kehitysideoita, kuten sitä, onko työssä havaittu päällekkäisyyksiä. Lisäksi kaupungissa on käytössä Lean-toimintatapa, joka vähentää tuottamatonta toimintaa ja kannustaa henkilöstöä tuomaan esille ongelmakohtia.

Kaupungin henkilöstöä palkitaan vuosittain kannustuspalkkioilla hyvästä työsuorituksesta, tuloksellisesta kehittämistyöstä tai uusien ideoiden ottamisesta käyttöön. Viime vuonna kannustuspalkkioita jaettiin yhteensä 25 000 euroa: 77 henkilölle ja 11 ryhmälle. Tänä vuonna palkkioita on jaossa peräti 63 000 euroa.

Työntekijöille myönnetään henkilökohtaista lisää esimiehen harkinnan perusteella tapauksissa, joissa henkilön työpanos on ollut keskimääräistä merkittävästi parempaa. Henkilökohtainen lisä on muutamasta kympistä muutamaan sataseen.​

Lisäkeinoja kaupungin työntekijöiden osallistamiseksi saattaa vielä ilmaantua. Henkilöstölautakunnassa asia palautettiin toisella kierroksellaan valmisteluun uusien palkitsemismallien ottamiseksi käyttöön.