Korona ei aiheuttanut KaaPossa pelättyä pelaajakatoa

0
Koronakevät on koetellut seuroja, mutta Olli Tuomisen mukaan KaaPo selviää tästä vuodesta, ellei uusia rajoituksia enää tule.

Jalkapalloseura Kaarinan Pojissa käynnistyi viime viikolla ulkoharjoittelu pienissä ryhmissä. Seuran puheenjohtaja Olli Tuominen toivoo, että sarjakausi päästään aloittamaan vihdoin kesäkuussa.

– Tämänhetkisen tiedon mukaan kesäkuun alussa voidaan aloittaa normaali harjoittelu ja kesäkuun puolivälissä pelata ensimmäiset pelit. Sarjapelit pelataan normaalia tiiviimmässä aikataulussa, hän kertoo.

Koronakevät on ollut urheiluseuroille haastava. Maaliskuussa Tuominen totesi Kaarina-lehden haastattelussa, että viikkokausia kestävät rajoitukset olisivat seuran toiminnan kannalta katastrofi.

Nyt näyttää siltä, etteivät pahimmat uhkakuvat toteudu.

– Seuroissa pelättiin etukäteen, että jopa kymmeniä prosenttia pelaajista lopettaa, jos rajoitukset jatkuvat pitkään eikä harjoituksia pystytä pitämään. Tällä hetkellä onneksi näyttää, että tämä ei toteudu. Lopettaneet pelaajat ovat meidän seurassamme laskettavissa kahden käden sormilla, Tuominen iloitsee.

Ennen ulkoharjoitusten käynnistymistä seura teki junioripelaajien vanhemmille kyselyn. Vain noin 5–6 prosenttia kyselyyn vastanneista ilmoitti, ettei halua lapsensa osallistuvan harjoituksiin ainakaan vielä toukokuussa.

Kymmenien tuhansien menetykset

Kuluneet kaksi kuukautta ovat olleet haastavia seuralle myös taloudellisesti. Perinteisesti toukokuussa järjestetty Kaarina-turnaus jouduttiin koronarajoitusten takia perumaan. Samoin kävi miesten Suomen Cupin neljännesvälieräottelulle, joka piti pelata keskurilla maaliskuussa.

Seuran tulot ovat pienentyneet myös toimintamaksujen osalta, sillä harrastajilta on peritty huhti-toukokuussa vain 60-prosenttista toimintamaksua.

– Tulomenetykset ovat kevään osalta kaikkiaan noin 70 000–80 000 euroa. Kolme päätoimista valmentajaamme ovat olleet huhti-toukokuussa osittain lomautettuina, ja olemme karsineet sellaisia kuluja, jotka eivät ole aivan välttämättömiä seuran toiminnan kannalta, Tuominen kuvailee.

KaaPo on hakenut opetus- ja kulttuuriministeriön korona-avustusta, joka on tarkoitettu urheiluseuroille, liitoille ja koulukeskuksille aiheutuvien tulonmenetysten paikkaamiseen. Jaossa on kaikkiaan noin 20 miljoonaa euroa.

– Paljon riippuu avustuksen suuruudesta, että tuleeko sieltä meille tonneja vai kymppitonneja, Tuominen jännittää.

– Uskon, että selviämme tästä vuodesta, ellei tule enää uusia rajoituksia, jotka seisauttaisivat toiminnan. Pelkona on, että poikkeusolot jatkuvat vielä ensi vuonna. Jos niin käy, en uskalla ennustaa, miltä KaaPo näyttää vuonna 2021 tai 2022, hän jatkaa.

500 katsojan raja

Näillä näkymin Suomen Cupin neljännesvälieräottelu hallitsevaa Suomen mestaria Kuopion Palloseuraa vastaan pelataan Kaarinassa juhannusviikolla 17. kesäkuuta. Otteluun pääsee 500 katsojaa, elleivät rajoitukset muutu.

Lipunmyynti otteluun alkaa Tuomisen mukaan heti, kun seura on saanut Aluehallintovirastolta ja Palloliitolta tarkemmat ohjeet, mitä kaikkea ottelutapahtuman järjestämisessä täytyy ottaa huomioon.

– Keskurin katsomoon mahtuu noin tuhat ihmistä. Se ei ole ongelma. Miten buffetit ja lipunmyynti järjestetään niin, että tulisi mahdollisimman vähän kontakteja? Sitä täytyy suunnitella.

Rajoitusten takia otteluun myydään Tuomisen mukaan lippuja todennäköisesti vain ennakkoon, ei portilta. Ne katsojat, jotka ehtivät ostaa jo lipun maaliskuun otteluun eivätkä halunneet rahojaan takaisin, pääsevät lipuilla kesäkuun otteluun.

Tämänhetkisen tiedon mukaan seura saa myös järjestää kesäkuuksi suunnitellut koululaisten kesäleirit. Leirille ilmoittautuneita lapsia on Tuomisen mukaan kuitenkin selvästi viime kesää vähemmän.