Koronavirus pysähtyi Kaarinassa – Nyt on hyvä hetki vuosikontrolleille

0
Koronavirustestausta Bangkokissa.

Koronaviruksen eteneminen on pysähtynyt Kaarinassa. Tiistaisen tiedon mukaan Kaarinassa on edelleen vain 11 ihmisellä todennetusti koronavirus. Heistäkin suurin osa on jo tervehtynyt ja palannut normaaliin elämään.

Toisaalta määrät ovat niin pieniä, että isoja päätelmiä ei kannata tehdä.

– Juuri nyt meillä on paljon vastaanottoaikoja vapaana, joten tällä hetkellä kannattaa varata meille aikoja, vinkkaa Kaarinan avosairaanhoidon ylilääkäri Rita Arjonen

– Esimerkiksi vuosikontrolleihin on nyt hyvä hetki tulla. Kesästähän ei tiedetä, onko silloin edessä epidemian toinen tuleminen, joten tässä kohtaa kannattaa hoitaa kontrollit alta pois.

Kaarinan johtava ylilääkäri Erkki Tuomaala on jäänyt lomille ja katoaa sen jälkeen eläkkeelle. Hänen tilalleen tulee lääkäri Antti Sandén , joka tällä hetkellä vastaa Kaarinan terveyskeskuksessa tartuntataudeista.