Nuoret ja iäkkäät fuskaavat polkupyöräkypärän käytössä

0
Kaarina-lehden tuottaja Maria Kesti nappasi kuvan polkupyöristä Valkeavuoren koululta. Muutamissa pyörissä roikkui kypärä mukana, useimmissa ei. Osalla toki saattoi olla kypärä mukana luokassa.

– Kyllä joka kerta harmittaa, kun poliisi kutsuu onnettomuuspaikalle ja näen, että menehtynyt pyöräilijä oli ilman kypärää. Kypärä olisi pelastanut monta kertaa ihmishenkiä, kommentoi Tapio Heiskanen Liikenneturvasta.

Hän toimii sekä liikennevalistajana että onnettomuustutkijana.

Ensi maanantaina voimaan astuva uusi tieliikennelaki ei edelleenkään velvoita käyttämään kypärää, vaan sen käyttämiseen ainoastaan suositetaan. Poliisilla ei olisi resursseja pysäytellä jatkuvasti pyöräilijöitä sakkojen kirjoittamista varten.

Eniten ilman kypärää polkevat nuoret – ja iäkkäät. Ikäihmiset eivät ole nuoruudessaan tottuneet kypäränkäyttöön.

– Juuri heillä kypärä olisi kaikkein tarpeellisin. Monella ovat luut haurastuneet, ja heille syntyy kaatuessa pahempia vammoja kuin nuorille, Heiskanen harmittelee.

– Ja vaikka ennen olisi pyöräilty ilman kypärää, ei silloinkaan selvitty vammoitta. Nykyään liikenteessä kuolee 25-kertaisesti vähemmän ihmisiä kuin 1970-luvulla.

Suurin osa pyöräilijöiden onnettomuuksista ei johdu muista osapuolista vaan siitä, että pyöräilijä on itse sattunut osumaan kaivon kanteen tai kiveen tai hiekka on livennyt pyörän alta.

– Vain pieni lipsahdus, ja pää on asvaltissa, Heiskanen kuvaa.

Liikenneturvan henkilökunta käy kouluissa pitämässä liikennevalistusta. Heiskanen vinkkaa, että jos syksyllä koulujen alkaessa palataan takaisin etäopetukseen, liikennevalistus onnistuu myös etänä.