Tosi-tv-sarja Temptation Islandin kahdeksas kausi on vaarassa. Matkustusrajoitusten takia ohjelmaan osallistuvia pariskuntia ja sinkkuja ei voi lennättää bilettämään Thaimaahan. Tuotantoyhtiö kartoittaa parasta aikaa sopivia kuvauspaikkoja Suomesta.
Pahimuksen mielestä Suomen korvike Thaimaalle on tietenkin Kuusisto.
Sijainti: Ohjelman nimen mukaisesti Kuusisto on saari. Thaimaan Hua Hin ei ole saarta nähnytkään.
Intimiteettisuoja : Suomen kesässä pysyy todennäköisemmin vaatteet päällä.
Sivistysvaikutukset : Thaimaassa osallistujat käyvät treffeillä vesipuistoissa ja panimoissa. Kuusistossa pariskunnat voitaisiin viedä Kaarinan oppaiden johdolla romanttisille treffeille linnanrauniolle ja Kuusiston kirkkoon. Pahimuksen havaintojen perusteella myöskään piipahdus peruskoulussa ei olisi pahitteeksi.
Juontaja omasta takaa: Sami Kuronen on hiillostanut pariskuntia iltanuotiolla jo seitsemän kautta. Kaarinan kaupunginvaltuustosta löytyisi montakin varteenotettavaa juontajehdokasta, jolla on kokemusta ainakin virkamiesten hiillostamisesta. Hannu Rautanen sopisi taustansa ansiosta hyvin tehtävään, sillä eläkkeellä olevalla rehtorilla lienee kokemusta nuorten poukkoilevasta tunne-elämästä. Matti Alander taas on ulkoisesti kuin ilmetty Kuronen. Jos hän kasvattaisi pitkän tukan ja laittaisi puuhelmiä ranteisiin, kukaan ei huomaisi eroa.
Majoitus: Thaimaassa osallistujat majoittuvat uima-altailla varustetuissa luksusresorteissa merenrannalla. Kuusistossakin on oikein kiva saunallinen karavaanialue merenrannalla.