Palvelutaloihin hakevien määrä puolittui koronan vuoksi

0
Palveluasumiseen tulee tällä hetkellä hakemuksia huomattavasti normaalia vähemmän. Arkistokuva.

Huonokuntoiset vanhukset sinnittelevät tällä hetkellä koronaepidemian takia kotihoidossa. Senioriasumiseen ja tehostettuun palveluasumiseen hakevien määrä on laskenut Kaarinassa huomattavasti.

Vielä tammi-helmikuussa hakijoita oli ikäihmisen palvelujohtaja Seija Sjöblomin mukaan 20–25. Maaliskuussa hakijoita oli enää 8–9. Tällä hetkellä hakemuksia on yhteensä 11.

– Moni omainen, joka hoitaa kotona sairasta puolisoaan, harkitsee nyt todella perusteellisesti hakemuksen tekemistä, koska palveluasumisen yksiköissä on vierailukielto koronatartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi, Sjöblom kuvailee tilannetta.

Hän muistuttaa, että omaisten olisi hyvä ajatella myös omaa jaksamistaan. Tarvittaessa yhteyttä voi ottaa palvelutori Eerikin palveluohjaajiin tai omaishoidon palveluohjaajaan ja keskustella heidän kanssaan elämäntilanteesta ja avun tarpeista

Kaikki vanhukset, joiden toimintakyky on heikentynyt ja jotka täyttävät palveluasumisen kriteerit, saavat Kaarinassa tällä hetkellä hoitopaikan. Pelkona on, että jos avun hakemista pitkitetään, tilanteet voivat kärjistyä myöhemmin.

– Kunto voi heikentyä äkillisesti niin paljon, että ihminen tarvitsee palveluasumispaikan hyvin nopeasti. Tällöin ei jää riittävästi aikaa asiakkaan tilanteen kokonaisvaltaiseen arviointiin, jotta hänelle voitaisiin löytää paras mahdollinen asumispalvelupaikka, Sjöblom huolehtii.