Tapani Hollmén tuo sähköveneitä Suomeen: yhdellä latauksella Hovirinnasta Velkualle ja takaisin

0
Suomalaisissa vierasvenesatamissa näkee harvoin sähköveneitä. Tapani Hollmèn uskoo, että tilanne on muuttumassa.

Suomalaisissa vierasvenesatamissa ei näy vielä juurikaan sähköveneitä. Kaarinalaislähtöinen Tapani Hollmén uskoo, että tilanne muuttuu parin seuraavan vuosikymmenen aikana.

– Aiempina vuosina veneilijät ovat satsanneet veneen kokoon. Veikkaan, ettei veneiden koko enää niin paljon kasva, vaan haetaan muita elämyksiä.

Hollmén omistaa vaimonsa Sabinan kanssa helsinkiläisen Telva-yrityksen, joka tuo Suomeen Candela-sähköveneitä.

Sähköveneilyn haasteena on tähän asti ollut plaanaavien veneiden suuri energiankulutus ja siitä johtuva liian lyhyt toimintamatka. Markkinoilta kyllä löytyy nopeita sähköveneitä, mutta niillä ei pysty ajamaan kovin pitkää matkaa. Vastaavasti löytyy sähköveneitä, joilla pystyy ajamaan 50 mailia, mutta ne ovat yleensä hitaasti kulkevia, uppoumarunkoisia veneitä.

Candelassa on Hollménin mukaan pystytty yhdistämään nämä kaksi asiaa.

– Sillä voi ajaa yhdellä latauksella noin 50 merimailia, 22 solmun nopeudella.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että yhdellä latauksella pääsee vaikkapa Hovirinnasta Velkualle ja takaisin. Akun voi ladata täyteen maasähköllä, eli latauspaikkoja on jokaisessa vierasvenesatamassa.

Vene, joka lentää

Sähköisen Candela-veneen ohjaaminen tuntuu Hollménin mukaan täysin erilaiselta kuin tavallisen moottoriveneen ajaminen.

Vauhdin kiihtyessä vene nousee nimittäin ilmaan. Se lentää 70 senttiä vedenpinnan yläpuolella kantosiipiensä varassa.

– Siinä vaiheessa, kun vene irtaantuu vedestä, ääni loppuu lähes kokonaan. Se on niin kuin lentokone, joka lentää. Toki se vähän heiluu, mutta ei hakkaa aaltoihin niin kuin normaali vene, Hollmén vertaa.

Eron huomaa parhaiten aallokossa. Plaanaavalla veneellä ajaessa joutuu hiljentämään vauhtia isoihin aaltoihin tultaessa, jotta aallot eivät riko venettä. Candelassa täytyy Hollménin mukaan päinvastoin pitää nopeus, jotta vene leikkaa aallon ja lentää yli.

Veneessä on hänen mukaansa hyödynnetty lentokoneista tuttua lennonhallintajärjestelmää, mikä tekee veneen ohjaamisesta helppoa ja liikkeistä vakaita.

– Jos kuljettaja tekee jotakin väärää, järjestelmä hiljentää automaattisesti vauhtia niin, että vene laskeutuu veden pinnalle. Sen jälkeen se käyttäytyy niin kuin normaali uppoumarunkoinen vene.

Hinta rajoittaa ostajakuntaa

Ruotsalaisvalmisteisia Candela-veneitä on valmistettu tähän mennessä 15, joista kaukaisin on viety Neitsytsaarille. Suomessa veneitä on yksi.

Hollménin oli tarkoitus esitellä uutta sähkövenettä tänä keväänä muun muassa Naantalin venemessuilla, mutta tapahtuma on koronarajoitusten takia peruttu. Uusi teknologia on hänen mukaansa herättänyt ihmisissä paljon kiinnostusta.

– Ihmiset ovat kiinnostuneita veneilemään päästöttömämmin. Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan huviveneily saaristossa kuormittaa yhtä paljon kuin 30 prosenttia heidän kotimaan lennoistaan. Se on siis todella iso kuormittaja.

Kiinnostusta rajoittaa kuitenkin hinta. Uusi Candela maksaa 266 000 euroa, kun vastaavan kokoisen moottoriveneen saa uutena noin sadallatuhannella eurolla.

Sähköveneiden hinnat laskevat Hollménin mukaan pikkuhiljaa, kun tuotantomäärät kasvavat.

– Candelassa ajatuksena on ollut käyttää sellaisia komponentteja, joita käytetään myös muualla. Esimerkiksi veneen akusto on samanlainen kuin BMW:n i3-autossa. Siinä vaiheessa, kun BMW:n tuotekehitys vie sitä eteenpäin, hinta laskee myös meillä.

Kumpi sitten on sijoituksena pitkäikäisempi: sähkövene vai tavallinen moottorivene? Candelan akustolle annetaan kahdeksan vuoden takuu, mutta Hollménin mukaan tämä ei tarkoita, että akku olisi vaihdettava sen jälkeen.

– Candelassa on lähtökohtaisesti huomattavasti vähemmän kuluvia osia kuin perinteisessä polttomoottorissa. Sen takia oletuksena on, että tämä on pitkäikäisempi ja huoltovapaampi kuin moottoriveneen propulsiojärjestelmä.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of