– Teetkö äidille ja veljelle hiekkakakun? Noora Förbom kysyy kaksi- ja puolivuotiaalta Adalta , joka kaivaa hiekkaa.
– En! Teen isälle, Ada ilmoittaa tyynesti.
Isä ei kuitenkaan ole mukana. Hän on parhaillaan töissä ja illalla lähtee omakotitalotyömaalle.
Adan kolmikuinen pikkuveli Emil mutristelee silmät kiinni naamansa. Aurinko paistaa silmiin. Myssyn kaninkorvat vipattavat.
– Itselleni on aina ollut selvää, että haluan äidiksi. Lapset vain antavat niin paljon: rakkautta ja iloa, sitä, että saa kokea olevansa maailman tärkein jollekulle, 29-vuotias äiti Noora Förbom miettii.
– Ihanimpia ovat hetket, kun voi vain olla sohvalla ja pääsee tutustumaan toiseen, ihmettelemään uutta elämänalkua, pysähtymään. Toinen tuhisee ja nukkuu. Ja voi nuuskutella heitä.
Harppauksia taaksepäin
Emil ehti syntyä ennen koronarajoitusten tuloa voimaan, mutta perheen täytyi pitää kastejuhla etänä.
Juhliin oli tarkoitus tulla nelisenkymmentä henkilöä, mutta lopulta paikalle päästettiin vain pappi ja kummit. Muilla oli live-videoyhteys kastejuhlaan.
– He tykkäsivät kovasti, että pääsivät jollain tavalla mukaan. Pappi otti kivasti etäyleisön huomioon. Ja meillä oli paljon vähemmän leipomista.
Förbom on ammatiltaan kätilö, ja hän on seurannut mietteliäänä koronakevään vaikutuksia synnytyksiin.
– On otettu isoja harppauksia taaksepäin. Pitkään on korostettu perhekeskeisyyttä ja sitä, että isä on mukana ja hoitaa, jotta tasa-arvoinen vanhemmuus jalkautuisi kotiinkin. Nyt isä jää ensipäivinä ulkopuoliseksi.
Adan tultua maailmaan perheellä oli synnyttäneiden osastolla perhehuone, jossa koko perhe sai olla yötä.
– Ei ollut kiire minnekään, ja saimme kaksi vuorokautta tutustua keskenämme uuteen elämänvaiheeseen. Olisi ollut surullista, jos isä ei olisi päässyt näkemään niitä ensimmäisiä päiviä, ja äitinä kaipasin puolison tukea.
Korona-aikana suositellaan polikliinisiä synnytyksiä, eli sitä, että perhe lähtee heti synnytyksen jälkeen kotiin, menemättä synnyttäneiden osastolle.
– Moni ensisynnyttäjä tarvitsisi kuitenkin apua imetyksessä ja muussakin vauvan hoitamisen opettelussa, Förbom pohtii.
Lisäksi kriteerit ovat tiukat, jotta kotiin saa lähteä.
Puolison tukea tarvitaan
Mikäli lapsi tulee maailmaan ongelmitta ja perhe synnyttää polikliinisesti, korona-ajan vauva-arki ei juuri eroa tavallisesta. Sen sijaan jos tulee pulmia, äiti jää korona-aikana hyvin yksin. Jos esimerkiksi vauvan sydänäänet heikkenevät raskausaikana, isä tai muu tukihenkilö ei saa tulla mukaan poliklinikalle vaan äidin on kohdattava raskaimmatkin uutiset yksin. Jos taas pelätään ennenaikaista syntymää, äiti voi joutua viettämään hyvinkin pitkiä aikoja yksin sairaalassa.
Tyksissä sallitaan kuitenkin se, että sekä äiti ja isä pääsevät mukaan, jos vauva joutuu keskolaan eli vastasyntyneiden teho-osastolle.
Emil joutui syntymänsä jälkeen keskolaan.
– Onneksi olin ollut aiemmin töissä keskolassa, eikä tullut järkytyksenä, kun vauva oli täynnä letkuja ensimmäiset puoli vuorokautta, Förbom kertoo.
– Siltikin oli ihan hirveää.
Emil joutui keskolaan vain päiväksi eikä hän joutunut jäämään sairaalaan tavallista pidemmäksi aikaa. Osa lapsista joutuu kuitenkin jäämään sairaalaan muille osastoille kuukausiksi. Silloin lapselle sallitaan vain yksi aikuinen saattaja eikä toinen vanhempi pääse näkemään lastaan.
”Jos jotain sattuisi, apua saisi”
Usein sanotaan, että siinä se toinen menee kuin ensimmäinenkin. Näin ei Adan ja Emilin kanssa käynyt.
– Hiukan yllätti, miten iso vaikutus sillä on, että he eivät nuku samaan aikaan, Förbom kommentoi.
Emil oli ensimmäiset viikkonsa hyvin itkuinen, ennen kuin Noora huomasi jättää maitotuotteet omasta ruokavaliostaan pois.
– Onneksi se aika oli ennen koronarajoituksia! Toinen itki koko ajan, ja sain muita hytkyttelemään häntä tai leikkimään Adan kanssa.
Nyt Emil on oppinut juuri kääntymään ja on jo lähdössä ryömimään. Hän on määrätietoisesti jo lähdössä maailmalle.
– Toivottavasti rajoitukset loppuvat ennen kuin vierastamiset alkavat, Förbom toivoo.
Yleisesti hän kokee päässeensä äitinä melko helpolla korona-ajasta.
– Toki arkea ja jaksamista helpottaisi paljon, jos Adalla olisi enemmän virikkeitä ja voisin keskittyä sillä aikaa vauvaan tai kotitöihin. Ada oli ollut kerhossa ja leikkipuistossa, mutta ne jäivät pois. Eikä isovanhempia voi pyytää nyt avuksi, hän kertoo.
Isovanhempia tarvittaisiin paljon elämänvaiheessa, jossa on rakennusprojekti meneillään ja lapset pieniä.
Väliaikainen hetki
Kun Ada oli vauva, Noora näki paljon sukulaisia ja kavereita, kävi vauvauinnissa, muskarissa, vauvasirkuksessa ja perhekahviloissa. Emilin synnyttyä perhe on ollut koronan vuoksi vain keskenään.
Perheellä on yksi kontakti, jota he tapaavat: Nooran anoppi asuu omakotitalotyömaan naapurissa.
– Se kyllä helpottaa, kun on joku, jota voi tavata. Olisi myös aika vaikeaa, jos emme pääsisi työmaalla hänen luokseen vessaan ja syömään.
Muut isovanhemmat ovat seuranneet Emilin ja Adan kasvua etänä.
– Toisaalta jos jotain sattuisi eli me vanhemmat vaikka olisimme kovassa kuumeessa, kyllä he hoitoavuksi tulisivat, hän toteaa.
– Pystyn myös ajattelemaan, että tämä on vain väliaikaista. Lapset kasvavat isommiksi, korona toivottavasti väistyy ja talokin tulee valmiiksi.
Hiekkakakkuja on tehty tarpeeksi, ja Ada kiipeilee leikkipuiston vempeleissä. Emil ihmettelee maailmaa äidin sylissä ja puhaltelee sylkikuplia.
Sitten Ada alkaa juoksennella pitkin poikin puistoa.
– Äiti, et saa kiinni! hän huutaa nauraen, ja äiti koettaa saada hänestä kopin Emil sylissään.
