Älä ota kesäkissaa, ota kesäkani

0
Kanit muistuttavat lemmikkeinä vähän kissoja. Ne tarvitsevat myös paljon liikuntaa. Nykysuositus on, ettei kania pidetä häkissä.

Kuusistossa sijaitsevan talon takapihalla vipeltää parikymmentä pörröistä kania. Koolla ei ole koko pesue, sillä osa Karina Kyntöahon kaneista on tänä kesänä lainassa kodeissa eri puolilla Turun seutua.

Kyntöaholla olisi antaa vielä muutama kani kesähoitoon, jos joku haluaa kokeilla, millaista arki lemmikin kanssa on.

Kuusistolainen kaninkasvattaja sai ajatuksen kanien lainaamisesta kesän ajaksi koronauutisia seuratessaan.

– Uutisissa kerrottiin, että ihmiset ottavat nyt seurakseen lemmikkejä, kun ei ole muuta tekemistä ja perheet ovat paljon kotona. Minulla heräsi huoli, harkitsevatko ihmiset lemmikin hankkimista loppuun asti. Koirat ja kissat voivat hyvin elää 15 vuotta.

Lainakanin hyvä puoli on, että sen voi kesän päätteeksi palauttaa hyvillä mielin, jos vastuu lemmikistä tuntuu liian suurelta. Jos taas perhe kiintyy kesäkaveriinsa, Kyntöaho on valmis antamaan kanit sijoitukseen. Tällöin kanin jalostus- ja näyttelykäyttö jää kasvattajalle määräajaksi, kunnes kani jää niistä eläkkeelle ja siirtyy asuinperheensä omistukseen.

– Näen tämän win–win-tilanteena. Lemmikistä haaveilevat saavat kokeilla lemmikin omistamista, ja minä saan kevennettyä omaa urakkaani. Pystyn pitämään vähän kesälomaa, kun on vähemmän siivottavaa ja hoidettavaa, hän summaa.

Ilmaiseksi hoitoon

Tähän mennessä kahdeksan Kyntöahon kaneista on mennyt kesälainaan. Kaksi kaneista on palautunut takaisin, sillä yhdessä perheessä lapsi oli osoittautunut kaneille allergiseksi. Muissa perheissä yhteiselo kanien kanssa on sujunut hyvin.

Kyntöaho ei pyydä kaneistaan vuokraa vaan ainoastaan 50 euron vakuusmaksun, jonka saa takaisin, kun kanit ja tarvikkeet palautetaan hyvässä kunnossa. Kanien mukana tulee muun muassa häkki, pieni aitaus, hoitotarvikkeita ja heiniä syötäväksi.

– Periaatteessa minulta saa koko paketin. En vaadi vastineeksi muuta kuin että kaneista pidetään hyvää huolta: joku antaa niille ruokaa, pitää ne puhtaana ja tyytyväisenä. Toivon myös kodilta, että kanit saavat päivittäin jaloitella ja että ne suljetaan häkkiin vain tilapäisesti.

Kesäisin kanit nauttivat Kyntöahon mukaan siitä, että saavat temmeltää ulkona nurmella. Yksi syy siihen, miksi hän päätti antaa kaneja lainaan, on se, että hänen omalta nurmikoltaan loppuu tila kesken. Mieluiten hän antaa kaninsa siis lainaan kotiin, jossa on oma piha.

– Kun päästin kanit keväällä ensimmäisen kerran ulos, ne olivat kuin lehmät kesälaitumilla. Juoksivat rallia ympäri aitausta ja tekivät pukkihyppyjä, Kyntöaho kuvailee nauraen.

Kyntöahon kanit pärjäävät kesällä ulkona ympärivuorokautisesti, kunhan niillä on aitauksessaan kunnollinen sadesuoja. Syksyllä, kun keskilämpötila putoaa alle 5–10 asteeseen tai sää muuttuu sateiseksi ja tuuliseksi, kanit muuttavat takaisin sisälle.

Vähän kuin kissa

Pieneläinhoitajaksi opiskellut Kyntöaho kasvatti lemmikkikaneja jo ammattikouluikäisenä. Aikuisiällä hän innostui leijonanharjasrodusta.

Leijonanharjaksia kasvatetaan Turun seudulla tiettävästi vain kahdessa paikassa: Kuusistossa Sakuran kasvatit -nimellä sekä Turun Kakskerrassa Mustikkametsän kanilassa.

Kanien lisäksi Kyntöahon kotona asustaa myös rakkaat koira ja kissat, mutta kanit ovat hänelle ykkösjuttu. Hän on harrastanut kaniensa kanssa estehyppyä ja kiertää edelleen näyttelyissä.

– Sanotaan, että on koiraihmisiä ja kissaihmisiä, mutta minä olen kani-ihmisiä. Välillä raivostuttaa, kun koira räksyttää ja kissat naukuu – varsinkin tämä leikkaamaton kolli. Kun astuu sisään kanilaan, sielu lepää. Sieltä ei kuulu kuin hiljaista tuhinaa ja rouskutusta.

Kyntöaholle syntyy keskimäärin neljästä kahdeksaan uutta poikuetta vuodessa. Silti hän tunnistaa jokaisen kaninsa ja muistaa nimet. Hänen mukaansa jokaisella kanilla on omat tunnistettavat tapansa ja piirteensä.

– Kani on lemmikkinä vähän verrattavissa kissaan. Se hyppää syliin, tunnistaa nimensä, kerjää herkkuja ja oppii yleensä sisäsiistiksi. Kanit ovat todella seurallisia ja aktiivisia. Nykysuositus on, ettei kania pidettäisi häkissä, koska siellä siitä tulee vain apaattinen.

Kanista haaveilevalle Kyntöaho suosittelee yleensä kahden kanin ottamista.

– Tämä jakaa mielipiteet. Itse olen sitä mieltä, että kani voi pärjätä yksin, jos ei tiedä paremmasta. Paras yhdistelmä kaneissa on kastroitu eli leikattu uros ja sille tyttökaveri. Lajitoveri antaa turvaa, seuraa ja turkinhoitoapua vuorokauden ympäri silloinkin, kun kukaan muu ei ole kotona kanin kanssa.

Lisätietoja kesäkaneista löytyy Facebookista nimellä Sakuran kasvatit.