Kaanin tulipalon jäänteet edelleen siivoamatta

0
Kuljetusliike Valkama & Halinen Oy ehti kuljettaa tontilta pois kolme kuormallista eli noin 26 tonttia jätettä ennen kuin urakoitsija vihelsi pelin poikki. Kirsi Kivilaakso-Halisen mukaan se oli vain murto-osa tontin koko jätemäärästä.

Piikkiön Makarlassa, 110-tien varrella lojuu palanutta rakennusmateriaalia suurissa kasoissa. Tontilla on aiemmin ollut huonekalutehdas Kaanin ja sitä ennen vaatetustehdas Oratopin tehdashalli. Nyt rakennuksesta on jäljellä enää jäänteet.

Kaupunki velvoitti kiinteistön omistajaa siivoamaan tontin sakon uhalla kesäkuun alkuun mennessä.

– Tontin siivous on työn alla, yrittäjä Esko Niinikorpi kommentoi.

Niinikorpi kertoo antaneensa tontin siivouksen ulkopuolisen urakoitsijan hoidettavaksi. Hän itse ei ole käynyt tontilla vähään aikaan.

– Sopimuksemme mukaan tontin olisi pitänyt olla jo siivottu, mutta heille tuli konerikko, näin minulle kerrottiin. Sen takia urakka on hieman viivästynyt, Niinikorpi selittää.

Hänen mukaansa tontilla ei pitäisi olla enää hirveästi siivottavaa.

– Käsittääkseni jäljellä on enää muutama autokuormallinen. Se on aika vähän verrattuna siihen, minkä verran tavaraa on ollut siellä.

Erimielisyyttä aikataulusta

Kaarinan johtavan rakennustarkastajan Jukka Latokylän mukaan tontilta on siivottu pahimmat jätekasat pois, mutta siivoustöissä ei olla vielä lähelläkään valmista. Kaupunki vaatii, että tontilta poistetaan myös vuonna 2010 palaneen tehdasrakennuksen betonipohjalaatta.

– Siivouksen täytyy jatkua siihen saakka, että kiinteistö on maan tasalla, eikä rakennuspaikalla ole enää jätteitä. Tontti sijaitsee Kaarinaan johtavan ison sisääntuloväylän varressa, joten sillä on näkyvyysarvoa. Kyllä se pitää saada siistiksi, Latokylä perustelee.

Vaikka tontin siistiminen on venynyt, kaupunki ei ole voinut langettaa uhkasakkoa, koska Niinikorpi valitti hallinto-oikeuteen uhkasakon asettamispäätöksestä. Niinikorpi sanoo olevansa pöyristynyt siitä, että kaupunki uhkailee häntä sakolla.

– Tietysti tontti pitää siivota: se on päivänselvä asia, mutta aikataulu kummastuttaa. Tulipalossa tuhoutuneessa rakennuksessa oli tavaraa varastoituna. On hyvin outoa, että kaupunki vaatii siivoamaan aluetta, vaikka tutkinta on vielä kesken. Vaikka se on sellainen jätekasa, niin siellä on kuitenkin jäänteitä komponenteista, joiden avulla on pystytty todentamaan asioita.

Latokylä sanoo, että aikataulu tuli yrittäjältä itseltään. Kaupunki on antanut hänelle useita siistimiskehotuksia. Viime syyskuussa Niinikorpi lupasi Latokylän mukaan vastineessaan, että siistimistoimet olisivat valmiit kesäkuun alkuun mennessä.

– En nyt yhtäkkiä muista päivämääriä, mutta olen ilmoittanut kaupungille, että heti, kun tutkinta on valmis, ryhdymme siivoamaan tonttia. Vakuutuspäätös komponenttien korvauksesta tuli huhtikuun puolivälissä. Viikon sisällä siitä tein urakkapäätöksen. Missä kohdin olen viivytellyt tai toiminut väärin? Niinikorpi jyrähtää.

Jätemaksut maksamatta

Lietolaisesta kuljetusliike Valkama & Halinen Oy:stä kerrotaan, etteivät tontin siistimistyöt ole edenneet oppikirjan mukaan. Yrittäjä Kirsi Kivilaakso-Halisen mukaan Niinikorven palkkaama urakoitsija otti toukokuun alussa yhteyttä ja tilasi tontille kolme lavaa.

– Veimme lavat tontille äitienpäivän jälkeisenä maanantaina. Ehdimme tyhjentää ne kerran. Jätemaksut kolmesta lavasta olivat lähes 9 000 euroa. Siinä vaiheessa ilmoitimme kuskeillemme, että odotetaan vähän. Pitää saada tilaajalta ennakkomaksu, koska loppulasku tulee olemaan vähintään kymmeniä tuhansia, luultavasti yli sata tonnia. Tämä oli meidän silmämääräinen arvioimme, Kivilaakso-Halinen kertoo.

Hän arvelee, ettei Niinikorven palkkaamalla urakoitsijalla ollut selvää käsitystä jätemäärästä tai siitä, millaista jätettä tontilla on.

– On vain nähty, että tontilla on vähän metallia: siitä saadaan helposti tili. Pojat eivät ole ajatelleet, että kaikki muu roju on kalleimman hintaluokan jätettä, Kivilaakso-Halinen arvelee.

Urakoitsija ei suostunut maksamaan Valkama & Halisen pyytämää ennakkomaksua, vaan ilmoitti tutkivansa muita vaihtoehtoja. Myös 9 000 euron lasku on Kivilaakso-Halisen mukaan edelleen maksamatta, eikä urakoitsija ole toukokuun 20. päivän jälkeen enää vastannut hänen yhteydenottoihinsa.

– Jätemaksut ovat nyt lakitoimiston kautta perinnässä, mutta epäilen, tulemmeko näkemään rahoja ikinä, Kivilaakso-Halinen harmittelee.

Purkujäteilmoitus puuttuu

Niinikorpi myöntää kuulleensa urakoitsijan ja kuljetusliikkeen välisistä erimielisyyksistä, mutta ei halua sekaantua niihin.

– Tontin siistimisestä on tehty urakkasopimus ja luotan siihen, että urakoitsija hoitaa homman. En pysty muiden yritysten maksuliikenteeseen puuttumaan. Toivon tietysti, että kaikki hoitavat vastuunsa niin kuin me itse hoidamme, hän kommentoi.

Kirsi Kivilaakso-Halinen arvelee, ettei tontin siivoaminen ole edennyt sen jälkeen, kun he veivät lavansa pois. He ehtivät viedä tontilta pois noin 26 tonnia jätettä, mikä oli hänen mukaansa vain murto-osa koko jätemäärästä.

– Kuljettajamme kävivät tontilla viime viikolla. Silmämääräinen arvio on, ettei jätemäärä ole vähentynyt sen jälkeen ollenkaan.

Kaarinan ympäristöinsinööri Pasi Saarion mukaan kiinteistön omistajalta on pyydetty purkujäteilmoitus, jossa arvioidaan, mitä jätettä syntyy ja mihin ne kuljetetaan. Tietoja ei ole pyynnöstä huolimatta saatu.

Niinikorvella on asiasta erilainen näkemys.

– Olemme sopineet hänen kanssaan, että se täytetään, kun jätteet on kierrätetty ja tiedämme määrät. Etukäteenhän määrät ovat vain arvauksia.

Kaksi tulipaloa

Piikkiössä sijaitseva Kaanin huonekalutehtaan teollisuuskiinteistö on palanut kaksi kertaa.

Ensimmäisen kerran tulipalo riehui tontilla lokakuussa 2010.

Jälkimmäinen, toukokuun alussa 2019, tapahtunut tulipalo tuhosi kiinteistön rakennuskannan kokonaisuudessaan.

Keväällä 2019 syttyneen tulipalon jäänteet ovat edelleen siistimättä.