Korona kiihdytti olutharrastajat panotalkoisiin – Olutharrastajien mekaksi noussut kaarinalainen Lappo tähtää seuraavaksi Suomen markkinajohtajaksi

0
Olli Juhala ja Jaakko Manni korostavat, että olutharrastuksessa alkuun voi päästä myös hyvin pienellä vaivalla ja satsauksilla. Helpoimmillaan juoman, joko siiderin tai oluen, valmistaa uutepakkauksesta.

Piikkiön Kirismäessä sijaitseva juomatarviketukku Lappo on yritys, jossa ei pelätä tuoda tavoitteita julki. Oluen, siiderin ja viinin valmistukseen tarvikkeita myyvä yritys haluaa olla alansa markkinajohtaja Suomessa viimeistään viiden vuoden päästä.

– Edelläkävijä olemme jo nyt, mutta silloin haluamme olla selvästi suurin toimija tällä alalla Suomessa. Selkeä kotioluen panijoiden ja pienpanimoiden ykköskumppani. Myös ulkomaat kiinnostavat, toimitusjohtaja Jaakko Manni sanoo.

Mannin puheilla on katetta. Vuonna 2012 perustettu Lappo on vuosi vuodelta kasvattanut liikevaihtoaan ja siinä sivussa myös liiketilojaan. Viimeisin muutto tapahtui viime syksynä, jolloin tila kasvoi sadoilla neliöillä 450:een. Sekin tila saattaa käydä lähivuosina ahtaaksi, jos kasvukäyrä pysyy samanlaisena.

– Sana on kiirinyt, mutta on menestyksen eteen tehty myös valtavasti töitä. Markkinointia, rummutusta somessa ja totta kai myös virheitä on matkan varrelle tullut. Esimerkiksi messuja kiertelemällä otimme kunnolla turpaan. Emme saaneet siitä oikein mitään. Toisaalta ainakin olemme yrittäneet kaikenlaista ja löytäneet sen tavan, joka toimii, Manni miettii.

Toimivalla tavalla hän tarkoittaa somemarkkinointia, aktiivista kanssakäymistä asiakkaiden kanssa, nopeaa ja ennen kaikkea hyvää asiakaspalvelua. Jos kuluttajalla on jokin ongelma, pyritään se ratkaisemaan ensi tilassa.

Verkkomyynnistä ja asiakaspalvelusta vastaavan Olli Juhalan tietokone piippaa haastattelun lomassa kuin tilauksesta.

– Sieltä tuli taas chattiin joku kysymys. Asiakaspalveluahan tämä on, Juhala nyökkää ja rientää vastaamaan.

Korona yllytti panemaan kotona

Korona-aika on ollut keskimäärin niin suomalaisille kuin ulkomaalaisille yrityksille hankalaa. Epidemia on vaikuttanut myös Lapossa yritysmyyntiin, koska pienpanimot ovat joutuneet supistamaan toimintaansa.

Sen sijaan myynnin paikkaajat löytyivät kodeista, kun kotiolutharrastajat ovat valmistaneet juomia ennätystahdilla.

– Nyt on ollut aikaa selvästi panna olutta. Tarvikkeita, maltaita ja humalaa on myyty yksityisille aivan ennätystahtiin. Vaikka yritysmyynti on vähentynyt, on kokonaismyynti jopa aavistuksen noussut tänä aikana. Välillä on ollut pakkaamossa aika ruuhka, Juhala ihmettelee.

Olut vaalenee kesää kohti

Mitä kotioluen harrastajat ovat sitten kevään koronakuukausina valmistaneet? Lapon väen mukaan olutta on nyt tehty varastoihin kesää varten.

– Kesän saapumisen huomaa meillä aina pari kuukautta etuajassa, kun maltaat vaalenevat. Esimerkiksi vehnämaltaiden myynti on selvästi ollut kasvussa, koska vehnäolutta juodaan paljon kesällä, Manni miettii.

– Neipat ja Ipat ovat myös sellaisia, joita tehdään kesäksi paljon, Juhala jatkaa.

Mallasta ja humalaa

Laposta saa siis oluen, siiderin ja viinin valmistamiseen tarvikkeita. Suurin myyntierä on mallas, jota seuraa oluen maustamiseen käytettävät humalat.

– Ne ovat kulutustavaraa, joita menee jatkuvasti. Tarvikkeet taas ovat kertahankinta, tai jos tarvikkeita vaihdetaan, mennään sitten herkästi isompaan ja isompaan välineistöön, Juhala kertoo.

Ja nyt ollaan asian ytimessä. Moni Lapon asiakas on poistunut myymälästä ensimmäisellä kerralla pienet harrastajaämpärit mukanaan ja palannut sinne vuosien ja monen käyntikerran jälkeen pienpanimoalan yrittäjänä.

– Se on juuri sitä, kun olutharrastus lähtee lapasesta. Esimerkiksi Naantalin Mallasseppien Jaakko Hartemaa on hyvä esimerkki tällaisesta tapauksesta. Heitä on Suomessa onneksi paljon muitakin, Manni sanoo hymy suunpielissä.

Onneksi myös siksi, että Manni sekä muu Lapon väki toivovat, että pienpanimot saisivat markkinaosuuttaan kasvatettua Suomessa. Se tietäisi entistä laajempaa kirjoa kauppojen oluthyllyissä ja lisää kassavirtaa Lapolle.

– Isojen panimoiden olut on edelleen selvästi suosituinta Suomessa. Pienpanimo-oluiden myynti kattaa reippaasti alle kymmenen prosenttia kaikesta olutmyynnistä. Uskon ja toivon, että se lukema on nostettavissa helposti kymmenen päälle, jopa pariinkymmeneen prosenttiin. Siksi uskon, että myös meillä on vielä rutkasti kasvuvaraa, Manni vakuuttaa.

Teksti ja kuvat: Jan Sundman