Linnanraunioiden kesäkioski on kouluavustajalle unelmien kesätyöpaikka

0
Piia Leppänen ja

Kuusiston linnanraunioiden kesäkioski palvelee asiakkaita neljättä kesää. Tällä kertaa kioskin avaamista jouduttiin jännittämään koronarajoitusten takia pitkälle toukokuulle. Viime kesästä poiketen kahvilaan ei oteta asiakkaita sisälle, vaan ostokset tapahtuvat ikkunan kautta.

– Tänä kesänä kahvilatoiminta muuttui kioskitoiminnaksi ja muutimme nimen Kuusiston linnanraunioiden kesäkioskiksi. Jätimme siis Mid Cafen nimenä pois, vt. nuorisopalvelujohtaja Leena Miettinen kertoo.

Kesäkioskin toiminnasta vastaa Kaarinan nuorisopalvelut yhdessä kulttuuripalveluiden kanssa. Kioskissa työskentelee kolme kesätyöntekijää. Piia Leppäselle kesäkioski on unelmien työpaikka.

– Työskentelen normaalisti kouluavustajana Kaarinan kaupungilla, mutta työsuhteeni katkeaa aina kesäksi, kun koulut ovat kiinni. Tykkään todella paljon olla täällä, vaikka tämä on täysin erilaista kuin oma työni. Täällä saa työskennellä keskellä luontoa ja kuunnella linnunlaulua, Leppänen kuvailee.

Kesäkioski on auki arkipäivisin heinäkuun loppuun saakka.