Luontoelämyspolulla voi vaikka luikauttaa laulun

0
Erityisliikunnan suunnittelija Päivi Mecklin ja puutarhuri Suvi Simola testasivat Voivalan rantaan kiinnitettyjä tehtäväkortteja. Simolan tehtävänä oli kävellä rantaan ja kuunnella luonnonääniä ja Mecklinin piti istahtaa muutaman kerran penkille ja ponnistaa ylös.

Voivalan rantaan menevän hiekkatien varrelle on aseteltu tehtäväkortteja penkeille. Yhdessä pyydetään katselemaan ympärille ja tunnistamaan lähietäisyydellä kasvavat kukat. Toisessa venytetään pohjelihaksia.

Samanlaisia tehtäväkortteja on ilmestynyt kesäkuun aikana myös Hovirintaan ja eri puolille Piikkiötä. Kyse on liikunta- ja viherpalveluiden työntekijöiden yhdessä toteuttamista luontoelämyspoluista.

Luontoelämyspolut on erityisliikunnan suunnittelijan Päivi Mecklinin mukaan suunniteltu erityisesti ikäihmisille, mutta tehtäviä voi tehdä kuka tahansa. Ikärajaa ei ole.

– Henkilökohtainen suosikkini on tehtävä, jossa kysytään sykähdyttävintä luontokokemusta. Ajattelen, että luontoelämyspolun voi kulkea vaikka oman lapsenlapsensa kanssa. Samalla lapset pääsevät kuulemaan tarinoita isovanhempiensa elämän varrelta, Mecklin visioi.

29 penkillistä tehtäviä

Luontoelämyspolku on Ikäinstituutin kehittelemä konsepti, jossa nautitaan luonnosta kaikilla aisteilla. Kaarinassa luontoelämyspolkuja on aiemmin järjestetty pienimuotoisesti erilaisten tapahtumien yhteydessä.

Koronakeväänä viherpalveluihin töihin siirretty Mecklin mietti, mikä olisi sellaista toimintaa, mihin riskiryhmäänkin kuuluvat voisivat turvallisesti osallistua poikkeusaikana. Näin syntyi ajatus kävelyreittien varsille rakennetuista, pysyvistä luontoelämyspoluista.

– Viherpalveluiden avustuksella homma eteni nopeasti. Sitä kautta saimme selville, missä penkkejä on ja missä ihmisiä liikkuu. Lisäksi otimme huomioon, missä ikäihmisten hoivalaitoksia on. Ajatuksena on, että myös hoivalaitosten asiakkaat voisivat hyödyntää polkuja, Mecklin kertoo.

Ensimmäinen luontoelämyspolku valmistui kesäkuun alussa Hovirinnan palvelukeskuksen läheisyyteen. Toinen polku lähtee Voivalasta Visiitin ja Kaarina-kodin nurkalta.

Lisäksi Piikkiöön on tehty kolme polkua: Mattilantien ja Hadvalantien puistoalueille sekä Tupasvillan kävelyreitille. Tehtäväkortteja on viety myös hoivakotien piha-alueille niitä asukkaita varten, jotka eivät pääse enää kauemmaksi ulkoilemaan.

Kortteja on kiinnitetty Kaarinassa kaikkiaan 29 penkkiin, ja jokaisessa penkissä on 1-2 eri aihepiiriin kuuluvaa tehtävää. Eri reiteillä on osittain samoja ja osittain erilaisia tehtäviä. Halutessaan voi kiertää vaikka kaikki polut.

– Palautetta ei ole vielä hirveästi tullut, mutta olen nähnyt kävelyreittien varsilla ihmisiä innoissaan tutkimassa tehtäväkortteja. Joku totesi, että on tullut lauleskeltua. Yhtenä tehtävänä kun on laulaa jokin laulu, joka tulee ympäristöstä mieleen, Mecklin nauraa.

– Ainakaan yhtään negatiivista palautetta ei ole tullut, puutarhuri Suvi Simola lisää.

Polut paikoillaan syksyyn asti

Viherpalveluiden työntekijät ovat luvanneet huolehtia luontoelämyspoluista kesän yli ja vaihtaa auringossa haalistuneita tehtäväkortteja tarvittaessa uusiin.

Mecklin toivoo, että luontoelämyspolut innostavat kaarinalaiset liikkeelle. Suomalaiset tunnetusti kävelevät paljon. Nyt tuttujen kävelyreittien varsilla on jotakin uutta.

– Korona-aikana sosiaaliset kontaktit ovat jääneet monilla ihmisillä vähäisiksi. Nyt, kun tartuntatilanne on helpottanut, voi harkita, tekisikö ystävän tai läheisen kanssa treffit ulos. Tehtäväkorteista saa yhteistä jutun juurta, Mecklin rohkaisee.

– Ulkoilu ei ole pelkkää liikkumista, vaan myös akkujen lataamista. Voi nauttia ulkoilusta, aistia luontoa, havainnoida luonnon muutoksia ja ihailla maisemia, hän muistuttaa.

5 luontoelämyspolkua

Kaarinan keskusta: Hovirinnan palvelukeskus – Kartanontie – Tuuliviirinkatu – Savusaunan kuja – Hovirinnan rantapuiston kuntoilulaitteiden penkit – Hovirinnan ranta – Tuuliviirinkatu

Voivala: Visiitti/Kaarinakoti – Voivalan rantapuisto – Voivalanranta

Piikkiö: Mattilantien ja Hadvalantien puistoalueet sekä palvelutalo Tupasvillan kävelyreitti.

Lisäksi Kaarinan keskustassa Veteraanipuistossa on Penkkilenkki, jossa kaikki tehtävät liittyvät voimaan ja tasapainoon.

Koronakevään aikana Kaarinaan on rakentunut muitakin tehtäväpolkuja. Esimerkiksi Kaarinan Juoksuklubi on ripustanut keskusliikuntapuiston lenkille perheliikuntakortteja. Kaarinan seurakunta taas on vienyt aktiviteettikortteja Rauhalinnan luontopolulle.