Tarina kuulostaa tutulta. Kuvauksen kaltaisesta henkilöstä kohuttiin alkuvuonna Littoisissa, ja tilannetta seurattiin valtakunnan mediassa. Metsänpeikoksi itseään kutsunut ja sekavasti käyttäytynyt nainen tuli toistuvasti asuntoihin luvatta ja käyttäytyi niissä kuin omassaan, eikä hän ollut halunnut ottaa apua vastaan.
Edellä oleva kuvaus on kuitenkin 1700-luvulta.
1700-luvulla eläneestä Metsänneidosta kerrottiin keväällä Ravattulan Ristimäen tutkimusten Facebook-päivityksessä. Ristimäen tutkijat ovat ilahduttaneet historiasta nauttivia jakamalla sosiaalisessa mediassa arkistoista löytyneitä tarinoita, vaikka ne eivät suoraan Ristimäen kirkon arkeologiisiin kaivauksiin liittyisikään.
Gadolin murehti Metsänneidon puolesta
Facebook-päivityksessä taustoitettiin, että ennen vanhaan seurakunnan piti huolehtia sellaisista seurakunnassa syntyneistä tai pysyvästi asuvista köyhistä, jotka eivät kyenneet hankkimaan itse elantoaan. Seudun talot oli jaettu köyhäinruoduiksi, ja köyhät kiersivät eri taloissa ja saivat niistä ruuan ja yösijan. Yöpymisten määrä yhdessä talossa riippui tilan koosta. Heikoimmille piti antaa myös kyyti seuraavaan elatusvelvolliseen taloon.
Hoidokit olivat yleensä vanhuksia, orpoja ja mieleltään järkkyneitä. Mikäli mielisairaus yltyi pahaksi, sairas toimitettiin Seiliin tai Helsinkiin mielisairaalaan.
1700-luvulla elänyt nainen, jota kutsuttiin nimellä Metsänneito (Skogsjungfru), ei kuitenkaan suostunut holhottavaksi.
Tuomiorovasti Jacob Gadolin ilmoitti kirkonkokouksessa 22. kesäkuuta 1783 Kaarinan kirkossa – jota nykyään kutsutaan Pyhän Katariinan kirkoksi – että seurakunnan tulisi tehdä kristillisen rakkauden tähden jotakin tälle naiselle.
Metsänneito oli asunut useita vuosia Kaarinan pitäjän kuuluvassa metsässä puolen peninkulman päässä Turusta. Hän oli rakentanut metsään itselleen majan rangoista ja turpeesta. Nainen asui majassa kesät ja talvet, ja pelättiin, että hän sairastuisi.
Kukaan ei tiennyt naisen taustoista. Tuomiorovasti ehdotti, että hänet voitaisiin ottaa jollekin vapaalle köyhäinruodulle, ja tähän seurakunta suostui yksimielisesti.
Seurakuntalaiset tuumivat, että häntä olisi turha yrittää saada vapaana olevaan Ravattulan ruotuun, sillä se ei ollut lähellä hänen majaansa. Siksi päätettiin, että Metsänneidon läheisimmän Pisun ruodun Anna Mickelsdotter muuttaisi Ravattulaan, ja hänen tilalleen Pisun ruodun isännät saisivat houkutella Metsänneidon.
Pisun tilan mailla on nykyään muun muassa Peltolan siirtolapuutarhoja. Alue kuului siihen aikaan Kaarinaan.
Kokouksen päätöksen allekirjoitti kirkkoraadin edustaja Jakob Henriksson Pompo Ravattulasta.
Moni pitäjäläinen oli tarjonnut Metsänneidolle ilmaista asuntoa ja elantoa, mutta hän oli viettänyt heidän luonaan vain harvoin jonkin yön.
Ei suostunut ruotuun
Ravattulan Ristimäen tutkimusten Facebook-päivityksessä kerrotaan kirkonkokouksen vuonna 1792 todenneen, että Pisun ruotuvaivainen Metsänneito eli Kristina Sitting oli kuollut vanhuuden raihnaisuuteen 61-vuotiaana.
Kristinaa ei kuitenkaan mainittu Pisun talon rippikirjassa. Hänen kuolinpaikkanaan mainitaan metsä, eli ilmeisesti hän ei ollut suostunut ruotuun vaan eli loppuelämänsä erakkona.
2020-luvun Littoisten Metsänpeikkoa etsittiin alkuvuonna viranomaisten ja auttajajärjestöjen voimin, ja Kaarina-lehden tietojen mukaan hänet saatiin kiinni. Sen jälkeen hänellä oli sosiaalisen median päivitysten perusteella muutama yksittäinen luvaton asuntovierailu, mutta niiden jälkeen hänestä ei ole enää kuulunut.