Mielipitei: Mielenkiintoista pankkipalvelua

0
Liedon Säästöpankin Kaarinan konttorin ovella oli maanantaina aamupäivällä jono, koska kaikki asiakkaat eivät mahtuneet sisälle.

Pankkipalvelut ehkä tämän korona-ajan takia huononevat huononemistaan. Liedon Säästöpankkikin on lopettanut suurimman osan asiakaspalveluaan siirtymällä Kaarinan ja Paimion konttorillaan vain kerran viikossa klo 10-13 tapahtuvaan palveluaikaan, Kaarinassa maanantaina ja Paimiossa torstaina.

Voisi kuvitella, että palvelun tarve olisi kuitenkin esimerkiksi jopa kahtena päivänä viikossa per paikkakunta. Tämähän johtaa siihen, että kolmena tuntina viikossa on aikamoinen asioiden hoitotarve ja jonotukseen pitää varata aikaa tunnista puoleentoista. Ei ole mukavaa ainakaan pyörätuoli- ja rollaattoriasiakkaiden istuskella ja odotella vuotoaan raha-asioidensa ja laskujen maksamista varten.

On myös runsaasti pien- ja yksinyrittäjiä, jotka joutuvat työssään käyttämään vain käteistä rahaa johtuen osaksi korttilaitteiden kalliista vuosikustannuksista ja asiakaskunnastaan, joka on tottunut maksamaan palveluistaan käteisellä. Heillä ei ole mahdollista lähteä työpaikaltaan toimittamaan pankkiasioitaan vain kerran viikossa työaikanaan.

On myös paljon ikäihmisiä, jotka haluavat hoitaa pankkiasiansa omassa, tutussa pankissa pankkitiskillä niin kuin ennenkin. Näyttää siltä, että tietyt pankit eivät enää ole palvelupankkeja, vaan tämä vuosikymmeniä samaa pankkiryhmittymää uskollisesti käyttänyttä asiakasta ei enää arvosteta. Onhan vielä tietysti vaihtoehtoja pankkien vaihtamiseen, mutta siihen ei mielellään kuitenkaan mennä.

Onhan tässä toiminnassa kuitenkin hyviäkin puolia – tulee lauteerattua tuntemattomien ihmisten kanssa monenlaisia asioita istuskellessa pankkijonossa.

Keijo Tapper

Vastine koskien aukioloaikoja

Liedon Säästöpankin toimipisteiden poikkeusjärjestelyt liittyvät sekä koronatilanteeseen että pankkiasioinnissa tapahtuneeseen merkittävään muutokseen.

Olemme tehneet asiakkaiden ja henkilökunnan toimintakyvyn turvaamiseksi koronasta johtuvia erityisjärjestelyitä, jotka vaikuttavat palveluihimme toimipisteverkostossamme. Tämän lisäksi verkossa ja puhelimessa tapahtuvat asiakaskohtaamiset ovat lisääntyneet tuntuvasti erityisesti korona-aikana. Vastaavasti asiointi toimipisteissä on vähentynyt merkittävästi, jolloin henkilöresursseja tulee kohdistaa yhä enenevässä määrin puhelin- ja verkkoneuvotteluihin.

Liedon Säästöpankilla on laaja konttoriverkosto, sillä haluamme jatkossakin olla läsnä paikallisesti. Kaikki konttorimme palvelevat ajanvarauksella.  Neuvotteluissa huomioimme ohjeistukset, joita terveysviranomaiset ovat koronan osalta antaneet.

Kassapalveluita on tarjolla arkisin maanantaista torstaihin klo 10–16.30 ja perjantaisin klo 10–16 kahdessa suurimmassa konttorissamme Liedossa ja Turussa, joissa voimme myös noudattaa koronan edellyttämiä turvallisuusohjeita. Kaarinassa, Naantalissa, Paimiossa ja Raisiossa kassapalvelut ovat avoinna vuoropäivinä klo 10–13.

Käteisen nostaminen onnistuu korttia käyttävillä asiakkailla automaattien lisäksi lukuisissa ruokakaupoissa ostosten yhteydessä ja palvelu toimii asiakkailtamme saatujen kokemusten perusteella hyvin. Käteisen tallettaminen puolestaan onnistuu talletusotto-automaateilla.

Annamme mielellämme lisätietoja päivittäisten pankkiasioiden hoitamisesta vaihtoehtoisilla keinoilla. Asiakkaamme voivat varata meiltä ajan, jolloin käymme näitä arjen sujuvuutta helpottavia ratkaisuja henkilökohtaisesti läpi. Ajanvarauksen voi tehdä esimerkiksi puhelimitse, p. 010 430 900 tai osoitteessa www.saastopankki.fi/varaa-aika.

Markkinointipäällikkö Paula Kumpula

Liedon Säästöpankki