
Ensinnäkin kiitos markkinointipäällikön vastineesta (Kaarina-lehti 17.6.), joka toi esiin pankin näkökulman kyseiseen ongelmaan. Siitä nyt ei ollut suurtakaan apua asiakkaan näkökulmasta. Koronan aiheuttamat poikkeusjärjestelyt alkavat olla jo ohimenneet, joten sen puolesta ei olisi este palata normaaleihin aukioloaikoihin eli kahteen kassapalvelupäivään viikoittain.
On myös aika turhaa ilmoittaa, että kyseisiä palveluita on tarjolla Turun keskustassa tai Liedon keskustassa. Kaarinassa on varsin runsaslukuinen määrä ikäihmisiä, jotka tarvitsevat pankinkassapalveluita juuri täällä. Heidän ei ole mahdollista lähteä rollaattoreillaan tai huonoilla jaloillaan kuljeskelemaan toisiin kuntiin asioitaan hoitamaan. Tarjotusta ajanvarausmahdollisuudesta ei ole paljonkaan hyötyä, koska kyseinen palvelu ei koske kassapalveluita. Toiveena on saada takaisin maanatain ja torstain kassapalveluajat, tuskin se on mahdotonta edes pankkisektorille.
Olen keskustellut asiasta useiden pankkipalveluja käyttävien ihmisten kanssa. Yhdessä on arvosteltu ikäihmisten huonoa kohtelua ja toisaalta keskusteltu syistä, miksi toisilla pankeilla on varaa hoitaa kohtuullisia pankkipalveluita fyysisesti ja toisilla ei.
Kysymyksessä lienee eri asiakasryhmien tarpeellisuudesta pankin näkökulmasta, ja siitä, miten he vaikuttavat tulokseen.
Seniorikansalainen Keijo Tapper