Pahimus: Ajetaan me tandemilla

0

Koronakevät toi Suvivirteen seitsemännen säkeistön. Pahimuksen mielestä muutkin laulut voisi saman tien versioida uusiksi, sillä tällä hetkellä on hyvin vaikea samaistua radiosta raikuviin rallatuksiin, joissa lauletaan pitkäksi venyneistä baarireissuista ja matkustamisesta maailman ääriin.

Vain elämää -ohjelmasta voisi tehdä poikkeusajan version –  Vain koronaa . Pahimus antaa mielellään vinkkejä sanoituksiin.

Esimerkiksi Freemanin Ajetaan tandemilla kuvastaa tällä hetkellä paremmin koronan takia karsittuja joukkoliikennevuoroja kuin villiä vapautta. Siis tyyliin: ”Ajetaan me tandemilla/ junat ei kulje tänään. / Matinkylän laitamilla / kysellään paljonko vielä jäljellä.”

Popedan Pitkä kuuma kesä taas voisi hieman toisin sanoitettuna kertoa koronan vaikutuksista yksilötasolla, kun salille ei pääse ja harrastuksetkin ovat katkolla. ”On pitkä tylsä karanteeni/ mut mä aion kestää sen. / Pitkä tylsä karanteeni, sen sain. /Se pullisti mun vartaloain.”

Scandinavian Music Groupin kappale Tällaisena kesäyönä muistuttaa hämärästi ajasta, jolloin kotiinlähtö saattoi venyä pikkutunneille. Nykyrajoitusten mukaan anniskelu loppuu kymmeneltä ja yöt ovat nukkumista varten. Koronakesän versio laulusta kuuluu näin:

”Tällaisena kesäyönä en halunnut mennä kotiin/ vaan pakotit mut lähtemään/ vaikka lasi oli puoliksi täynnä./ Nyt on jo pimeää /huomenna vaihtuu rajoitukset.”