Papinholman töyssyt lähtevät – ainakin toistaiseksi: Autoilijat päättävät jatkosta

0
Papinholman töyssyt. Jonot ylsivät hidasteiden asentamisen jälkeen pahimmillaan Littoisiin asti. Hiljaisina aikoina jonoja ei ole ollut.

Saaristotien liikennettä ruuhkauttaneet, suojatien eteen asetetut hidasteet puretaan. Tilalle tulee nopeusnäyttötauluja ja heräteraitoja, joiden toivotaan saavan ajonopeuksia kuriin.

Perusteluna on, että kevyen liikenteen määrä on vähentynyt oleellisesti koulujen kevätlukukauden päätyttyä. Lisäksi pyöräilijöistä suurin osa on Ely-keskuksen tarkkailun perusteella aikuisia.

Liikenteen sujuvuus tänä kesänä on nyt autoilijoista itsestään kiinni, sillä hidasteet tuodaan takaisin, mikäli nopeusrajoituksia ei noudateta ja suojatiellä on vaaratilanteita.

Nopeusnäyttötaulut tallentavat ohi ajavien autojen ajonopeudet, joten Ely-keskus pystyy seuraamaan nopeusrajoitusten noudattamista.