Villasukat pääsivät ikkunalle

0
Pepita Suvanto kertoo, että Ahkeraliisat ovat kokoontuneet joka toinen maanantai.

Muutaman vuoden on Kaarinassa toiminut SPR Neulekerho nimeltään Ahkeraliisat.

Kerhossa valmistuu erilaisia neuleita. Pääasiassa on ollut tarvetta villasukista. Kerholla on yleensä kohde, mihin neuleita lahjoitetaan. Esimerkiksi Tyksissä synnytysosastolla on ollut tarvetta pienistä junasukista, ja Kaarinakotiin on meidän käsissämme valmistunut demetiamuhveja.

Villasukillekin oli jo sovittu käyttäjät, mutta suunnitelma muuttui kevään poikkeusolosuhteiden takia. Tulikin idea, että tehdään sukista ikkunanäyttely Puntariin kesäkuun ajaksi. Sitten ehkä sukat saadaankin jo toimitettua sovittuun kohteeseen.

Lisäksi Ahkeraliisoilla on kesäkuun aikana kilpailu, josta voi voittaa tuotepalkintoja. Löydä Kaarinan katukuvasta SPR-sukankutoja ja kerro se hänelle.

Puntari sijaitsee Kaarinassa osoitteessa Pyhän Katariinantie 7.

Teksti:Pepita Suvanto