40-vuotias nainen jäi Piispanristillä kiinni huumeissa ajamisesta

0

Lukija ihmetteli, mikä poliisioperaatio oli Piispanristillä Uudenmaantien liikennevaloristeyksessä lauantaina 25.7. Paikalla oli puoli kahden aikaan iltapäivällä useita poliisiautoja.

Lounais-Suomen poliisista vastataan, että kyse oli tavallisesta poliisitehtävästä. Poliisipartio oli päättänyt pysäyttää Uudenmaantiellä henkilöauton tarkastusta varten, mutta auto ei pysäytysvaloista huolimatta pysähtynyt vaan jatkoi matkaansa. Ajo oli seilaavaa ja hidasta.

Toisen partion avulla auto saatiin pysäytettyä.

Kuljettajaa, vuonna 1980 syntynyttä naista epäillään nyt rattijuopumuksesta. Alkoholista ei ollut kyse vaan muista huumaavista aineista. Lisäksi häntä epäillään huumausaineen käyttörikoksesta.