Harvaluodossa voi tutustua heinäkuussa nukkekotinäyttelyyn

0
Eija Luodon teos Lempi-Kioski on kahvilan väelle tarkoitettu huomionosoitus ja kiitos siitä, että näyttely voitiin järjestää sen tiloissa.

Nukkekotinäyttely Kesähelmiä tuo kolmen nukkekotiharrastajan, Pirja Karjalaisen , Eija Luodon ja Katri Suikin , teokset yleisön ihailtaviksi. Kolme naista tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa Raunistulan nukkekotikerhossa. Idea yhteisestä näyttelystä sai alkunsa, kun he päättivät viime kesänä piipahtaa kahville Harvaluotoon kes ä kahvila Lempiin.

– Haluamme antaa mahdollisuuden monenlaiselle toiminnalle. Meillä on ollut ennenkin näyttelyitä ja entiset asiakkaat osasivatkin odottaa tätä, kahvilanpitäjä Mia Peltola iloitsee.

Näyttelyn tavoitteena on ilon ja hyvän mielen jakaminen. Samalla tarkoituksena on tehdä harrastusta tunnetummaksi Suomessa.

Peltola kertoo, että osa kävijöistä on yllättynyt siitä, että pienoismallien rakentaminen on oikea harrastus. Nukkekotien tekeminen saatetaan mieltää lasten askarteluksi. Niiden luominen vaatii kuitenkin luovuutta ja erityisesti kärsivällisyyttä, jota lapsilla ei aina ole. Joskus yhden esineen tekemiseen menee todella kauan.

Jokaisen kodin taustalla tarina



Nukkekodit on laitettu esille kahteen riviin. Nopeasti katsottuna ne näyttävät saman tyylisiltä, mutta pidemmän silmäilyn jälkeen pienet yksityiskohdat nousevat esiin. Esimerkiksi Downshifting-tuvan rullaantunut matto kertoo juuri meneillään olevasta siivouksesta. Luoto kuitenkin painottaa, että teokset ovat tulkinnanvaraisia ja katsoja voi tehdä omat johtopäätöksensä, mitä on tapahtunut.

– Jokaisen nukkekodin taustalla on tarina. Mietin, kuka suunnittelemassani kodissa asuu ja minkälainen elämäntilanne hänellä on. Inspiraatiota ei synny, jos ei tiedä, kenelle talon tekee, Luoto kiteyttää.

Näyttely on erityinen siinä mielessä, että jokainen katsoja kokee sen eri tavalla. Jollekin toiselle se on uusi elämys, kun toiselle se tuo lämpimiä muistoja esiin lapsuudesta.

Nukkekoteja harrastavan Maire Koskisen houkutteli näyttelyyn kiinnostus miniatyyreja kohtaan. Häntä kiinnosti nähdä, millainen on kokeneiden harrastaneiden kädenjälki.

– Aloitin itse harrastuksen tyttären innostamana. Aluksi naureskelin, miten aikuinen leikkii nukeilla, mutta nyt on vielä hassumpaa kun mamma hullaantui myös, Koskinen kertoo.

Harrastuksen aloittaminen on helppoa, eikä välineitä tarvitse välttämättä ostaa. Tarvitaan vain pala pahvia, sakset ja jotain, millä koristella.

– Somistukseen voi käyttää vaikka vanhoja tapetteja. Sanonta toisen roska on toisen aarre, pätee tässäkin, Luoto pohtii.

Nukkekotinäyttely on esillä heinäkuun loppuun saakka. Avoinna ke-to klo 12–16 ja pe-su 12–17.