Ilkivallantekijät riehuivat Kuusiston kirkolla kolmena yönä

0
Ilmoitustaulua ei ollut maanantaina saatu vielä korjattua.

Ilkivallantekijät iskivät Kuusiston kirkolle viime viikolla. Kolmena yönä arkiviikolla oli tehty ikäviä tekoja: hautausmaan vesihana oli jätetty auki juoksemaan, hautalyhtyjä oli heitelty ja rikottu, ilmoitustaulu oli murjottu rikki ja lokakaivosta oli viety kansi sekä irroteltu sieltä johtoja.

– Esimerkiksi lasien rikkomiset ovat hyvin harmillisia. Alueella on paljon koiranulkoiluttajia, ja koirat voivat saada lasinsiruja nyt tassuihinsa, miettii Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hautaustoimen työnjohtaja Heli Heistman .

Kuusiston kirkolla ei ole totuttu paikkojen hajottamisiin. Toisin on esimerkiksi entisellä Kaarinan kirkolla eli Pyhän Katariinan kirkolla, jossa ongelmia oli jatkuvasti ennen kameravalvonnan asentamista.

– Nyt pyysimme, että vartiointiliike tekisi Kuusiston kirkolle yöaikaan ylimääräisiä käyntejä, jotta tilanne rauhoittuisi, Heistman toteaa.

Kuusiston kirkolla on kameravalvonta, mutta tekijöitä ei saatu sen avulla kiinni. Ilkivallasta on tehty rikosilmoitus.