Makarlan ylikulkusilta avautuu, mutta Makarlantie jää lähes viikoksi pois käytöstä

0
Salvelan putkisiltaa uusitaan osana Turun kehätien remonttia. Kuva Makarlan upouudelta sillalta.

Makarlan ylikulkusilta Turun kehätiellä Piikkiössä alkaa olla valmis, ja silta avautuu liikenteelle tulevana perjantaina.

Työmaa-alueella tehdään syyskuun loppuun saakka vielä viimeistelytöitä.

Uusi Makarlan ylikulku- ja risteyssilta korvasi vanhan, vuonna 1962 valmistuneen huonokuntoisen sillan. Uusi silta on 6-aukkoinen, jännitetty, betoninen, jatkuva palkkisilta.

Sillan alikulkukorkeutta kasvatettiin noin yhdellä metrillä rantaradan kohdalla. Samalla varauduttiin mahdolliseen kaksoisraiteeseen. Lisäksi uusittiin myös Makarlanjoen ylittävä putkisilta.

Myös Salvelan putkisilta menee remonttiin. Salvelan siltatyön vuoksi Makarlantien ajoneuvoliikenne ohjataan kiertotielle 24.–29.7. Sillan pitäisi valmistuu elokuun alussa.

Kiertotie kulkee Hepojoentien ja Turun kehätien kautta. Kevyelle liikenteelle on järjestetty kulku työkohteen vierestä.