
Sepeli, joka puhkoo pyörästä renkaat, väärin yskivä hoitaja ja kangaspuihin jääneet kudontatyöt. Muun muassa näistä asioista Kaarinan kaupunki on saanut kuntalaisilta palautetta kevään ja kesän aikana.
Viisi vuotta sitten Kaarinassa käyttöön otettu sähköinen palautepalvelu on lisännyt vuorovaikusta kuntalaisten ja virkamiesten välillä. Järjestelmän pääkäyttäjän, Kaarinan paikkatietopäällikkö Sami Kääriäisen mukaan palautepalveluun tuli viime vuonna reilut 1 300 yhteydenottoa. Siis keskimäärin lähes neljä viestiä päivässä.
Ylivoimaisesti eniten palautetta tulee Kääriäisen mukaan kaduista ja liikenteestä. Viime vuonna yli puolet yhteydenotoista koski niitä.
– Jos ajatellaan asiaa kuntalaisen näkökulmasta, kadut ja liikenne koskettavat lähes jokaista kuntalaista. Ehkä se selittää määrää, Kääriäinen pohtii.
Myös vuodenajat näkyvät selvästi palautteissa.
– Syksyllä tulee paljon palautetta katuvaloista, talvella aurauksesta, keväällä katujen harjauksesta ja kesällä pyöräteistä, Kääriäinen luettelee.
Kaikki tiepulmat eivät kuulu kaupungille
Tapaamme Kääriäisen kanssa Laudoittajankadulla Nummenniityn asuinalueella. Se on hiekkatie, jota pitkin pääsee oikaisemaan Turun puolelle. Kesäkuun alussa kaupunki sai palautetta, että kyseinen hiekkatie on päällystetty niin suurella sepelillä, että se puhkoo pyörästä renkaat ja vaikeuttaa pystyssä pysymistä.
– Minusta tämä näyttää olevan aika hyvässä kunnossa, Kääriäinen toteaa ja noukkii tieltä sepelinpalasen.
Kääriäinen arvelee, ettei tie ole välttämättä kaupungin hoidossa, sillä se sijaitsee asemakaava-alueen ulkopuolella. Voi olla, että tien hoito on asukkaiden vastuulla.
Kaarinan palautepalveluun tulee välillä palautetta myös Elyn teistä, kuten 110-tiestä, Saaristotiestä ja Hämeentiestä. Tämä on ymmärrettävää, sillä asukkaat harvoin tietävät, mikä tie on kaupungin ja mikä Elyn hoidossa.
– Palautteenantajaa voi ärsyttää, kun kaupunki kehottaa ottamaan yhteyttä Ely-keskukseen. Kaupunki ei kuitenkaan voi ruveta toimimaan viestinvälittäjänä asukkaiden ja Ely-keskuksen välillä, Kääriäinen pahoittelee.
Vastausaika keskimäärin neljä päivää
Minkä verran kuntalaisen antamalla palautteella on todellisuudessa vaikutusta? Kääriäisen mukaan hyvinkin paljon ainakin silloin, kun palaute koskee esimerkiksi rikkinäisiä katulamppuja tai huonosti hoidettua aurausta. Teknisiin kysymyksiin on yleensä helppo vastata, kun taas ihmisiin ja palveluihin liittyvät asiat voivat vaatia enemmän taustatyötä ja selvittelyä.
Esimerkiksi koronakeväänä palautepalveluun tuli palautetta asiakkaalta, joka oli nähnyt terveyskeskuksessa hoitajan yskäisevän väärin käteensä.
– Ei siihen voi vastata oikein muuta kuin että yritämme kiinnittää huomioita hygieniaan.
Palautteen luonne näkyy myös vastausajoissa. Teihin liittyviin kysymyksiin saa vastauksen yleensä parissa päivässä, kun taas joillakin muilla toimialoilla vastausta voi joutua odottamaan yli viikon.
– Tässä voisimme vielä kehittyä. Jotta palautepalvelu toimisi mahdollisimman hyvin, se vaatisi, että kaikilla toimialoilla reagoitaisiin palautteisiin säädyllisessä ajassa, Kääriäinen toivoo.
30 000 tarkkailevaa silmäparia
Kuntalaisen näkökulmasta palautepalvelu helpottaa palautteen antamista, kun ei tarvitse roikkua puhelinvaihteessa tai etsiä kaupungin sivuilta oikeaa virkamiestä, mutta mitä hyötyä palautepalvelusta on kaupungille?
Kääriäinen uskoo, että se säästää työntekijöiden työaikaa.
– Jos esimerkiksi kaikista katuihin liittyvistä ongelmista soitettaisiin tiemestarille, hän ei ehtisi muuta kuin istua puhelimessa. Nyt hän voi valita itse päivästä sopivan hetken, milloin katsoo palautteet läpi ja vastaa niihin.
Kaupunki hyötyy myös siitä, että asukkaat toimivat ikään kuin valvovina silmäpareina. Joskus tämä voi olla myös turvallisuuskysymys.
– Työntekijöillä ei ole mahdollisuutta tarkistaa jokaista pikkutietä. Asukkaiden ansiosta saamme nopeasti tietoa, jos jokin katu on huonosti hiekoitettu tai tiessä on vaarallinen kuoppa, Kääriäinen kiittelee.
Kaarinan kaupungin palautepalvelu löytyy helpoiten kirjoittamalla Googleen hakusanat Kaarinan palautepalvelu.
Vilkkaimmat kuukaudet vuonna 2019:
- 1. Tammikuu 236 palautetta
- 2. Helmikuu 146 palautetta
- 3. Marraskuu 139 palautetta
Hiljaisimmat kuukaudet:
- 1. Heinäkuu 73 palautetta
- 2. Syyskuu 82 palautetta
- 3. Joulukuu 83 palautetta
Mikä kaupunkilaisia puhuttaa? (vuosi 2019)
- 1. Kadut ja liikenne: 796 palautetta
- 2. Terveys: 126 palautetta
- 3. Puistot ja viheralueet: 88 palautetta
85 kertaa kiitos
Vuonna 2019 lähetettiin
- 485 toimenpide-ehdotusta
- 424 moitetta
- 206 kysymystä
- 85 kiitosta