Monet kesäteatterit ovat siirtäneet esityksiään kokonaan ensi kesään, mutta teatterista pääsee silti nauttimaan Kaarinassa elokuussakin. Kaarina-Teatterin Runon ja suven päivän tapahtuma on siirretty elokuun lopulle ja myös Kahdeksan naisen esitykset alkavat elokuussa. Kuusiston linnanraunioilla nähdään Ykkösryhmän Puluboi . Tulevana lauantaina järjestetään Piispanpäivät, jossa voi nähdä sekä Arkeologin arvoituksen että Mysteerio Buffon . Ja onpa Kaarinassa Suomen tiettävästi ensimmäinen eläinteatterileirikin.
Iltatoreillekin pääsee lähiviikkoina sekä Littoisissa että Kaarina-talolla, jossa jälkimmäisessä ohjelmassa on myös yhteislaulua. Piispanristillä pääsee elokuussa kulttuurikävelylle, ja Kaarinan tapahtumantäyteisen elokuun kruunaa vielä Saaristo Open -festivaalit.
Vaikka moni on varmasti innoissaan tapahtumista pitkän koronatauon jälkeen, kannattaa pitää tartuntariskit mielessä. Turvavälejä on hyvä noudattaa ja käsiä desinfioida ahkerasti, vaikka koronatilanne tuntuisikin nyt turvalliselta.
Vaikka tautirekisteri näyttäisi nyt matalia arvoja, on hyvä muistaa, että tartuntatapaukset tulevat rekistereihin viiveellä, vasta sen jälkeen kun tauti on ensin itänyt, aiheuttanut oireita ja taudin kantaja on mennyt kokeisiin – ja siinä välissä ehtinyt tartuttaa jo monia muita.
Koronan toisen aallon tuleminen on hyvinkin todennäköistä. Vallalla on pieni kauhun tasapaino, ja jokaisen kannattaa itse pohtia, onko parempi nauttia tapahtumista nyt, kun vielä ehtii ennen mahdollisia tulevia karanteeneja, vai olisiko parempi vielä ottaa rauhallisesti ja ehkä ennaltaehkäistä koko toisen aallon tuleminen.
Jaana Pakarinen