Vielä vuosi sitten tällaiset kuulutukset olisivat kuulostaneet tieteisdystopialta tai vähintäänkin hyvin holhoavilta, koska perusoletus on, että jokainen huolehtii omasta käsihygieniastaan itse. Mutta Pahimus näkee tässä kuitenkin hyviä puolia, ja kuulutuksia voisi hyvin kehittää tulevaisuudessa lisääkin. Monella tuntuu käsienpesun lisäksi olevan käytöstavat hukassa, joten pieni muistutus kuulutuksen muodossa voisi olla paikallaan.
Tässä muutamia Pahimuksen ehdotuksia kauppojen kuulutuksiksi: ”Muistathan tervehtiä kassoja”, ”hymyileminen ei maksa mitään”, ”muista pyytää anteeksi, jos tönäiset toista kassajonossa” ja ”asioinnin päätteeksi kiitä kassahenkilökuntaa”. Julkisissa liikennevälineissä käyttöön voisi ottaa kuulutuksen: ”Jos bussissa on täyttä, luovutathan paikkasi vanhukselle tai raskaana olevalle”, ja julkisiin wc-tiloihin tarvitaan ehdottomasti jo ruokakaupoista tuttu kuulutus: ”Muistathan pestä kätesi.”