
Nyt tuo muisto on esillä öljyvärimaalauksena Kaarina-talon seinällä. Heinäkuussa avautunut Stunder (suom. hetkiä) on tatuointitaiteilijana tunnetun Karvosen ensimmäinen taidenäyttely Suomessa.
Heinäkuu jää myös Karvosen viimeiseksi kuukaudeksi kaarinalaisena, sillä sattumien kautta hän tuli ostaneeksi itselleen vanhan maatilan Lemusta.
– Koronarajoitusten alkaessa jännitin vähän, miten yritykseni käy. Päätin heittää kaikki pallot ilmaan ja laitoin taloni Kaarinassa myyntiin. Aikomuksenani oli etsiä uusi koti Kaarinasta, mutta sitten eräänä iltana välittäjä soitti ja kertoi, että hänelle on tullut juuri myyntiin tila, josta saattaisin tykätä.
Karvonen remontoi nyt vanhasta navetasta itselleen ateljeeta, jonka päätyseinäistä avautuu pelto- ja jokiasema. Näköetäisyydellä ei ole yhtään naapuria, mutta lähellä on hevostalli, jonka hepat saavat laiduntaa hänen niityllään.
Taiteilijalle syrjäinen maatila on unelmapaikka.
Tartu tilaisuuksiin
Karvosen tarinaa kuunnellessa tuntuu, että hänen elämänsä on täynnä samanlaisia onnekkaita sattumia. Peruskoulun jälkeen hänellä oli kaksi urahaavetta: kuvataiteilija tai hevostenhoitaja. Hän pääsi opiskelemaan hevosopistoon Ypäjälle, mutta maalaaminen ja piirtäminen säilyi harrastuksena.
18-vuotiaana Karvonen päätti lähteä vuodeksi töihin hevostilalle Italiaan. Reissu kesti lopulta 12 vuotta. Suurimman osan ajasta Karvonen vietti Gardajärvellä Pohjois-Italiassa.
Sattuma puuttui peliin, kun eräillä festareilla Karvosen ystävältä varastettiin laukku. Laukussa sattui olemaan myös Karvosen puhelin ja avaimet. Seuraavana päivänä hän lähti ostamaan ystävänsä kanssa uutta puhelinta. Matkalla he poikkesivat tatuointiliikkeessä, jonka omistaja oli Karvosen ystävän tuttu.
– Ohimennen kerroin, että minäkin olen haaveillut tatuointien tekemisestä. Tatuointiliikkeen omistaja pyysi minua tuomaan seuraavana päivänä näytille piirustuksiani.
Piirustukset näytettyään Karvonen pääsi töihin mestarin oppiin.
– En tiedä, uskonko kohtaloon, mutta uskon siihen, että jos vastaan tulee tilaisuus, siihen pitää tarttua. Teen päätöksiä enemmän tunteiden ja intuition pohjalta kuin järjellä harkiten, hän kuvailee.
Suomeen palattuaan Karvonen perusti Paint & Ink -tatuointi- ja taideyrityksen. Ensimmäisen vuoden ajan hän rahoitti yritystoimintaa työskentelemällä siivoojana.
– Ei pidä pelätä, että joutuu tekemään unelmiensa toteuttamiseksi muita hommia. Asiat harvoin tipahtelevat taivaalta valmiiksi annettuina.
Nykyisin Karvosella on vakioasiakkaita, jotka palaavat hänen tatuointituoliinsa kerta toisensa jälkeen. Tatuointien lisäksi hän on tehnyt muun muassa seinämaalauksia yrityksille. Hänen kädenjälkeään voi nähdä esimerkiksi elokuvateatteri Kino Piispanristin ja Kino Dianan seinillä.
Remonttikesä
Kaarina-talossa esillä olevat maalaukset ovat Karvosen mukaan syntyneet pääosin viimeisten parin vuoden aikana. Näyttelyn kantavana teemana ovat mieleen painuneet hetket, ihmiset ja maisemat, joita on tarttunut mukaan esimerkiksi matkoilta.
Alkuvuodesta Karvonen kierteli viisi viikkoa retkeilyautollaan Espanjassa ja Portugalissa varjoliitämässä. Yhteen näyttelyn tauluista on ikuistettu Portugalissa vapaana käyskennellyt lehmälauma.
– Haaveilin siitä, että minulla olisi vielä enemmän tilaa ja aikaa taiteen tekemiselle. No, tilaongelma on ratkeamassa, hän naurahtaa.
Haastattelun jälkeen taiteilija suunnittelee ajavansa suoraan Lemuun ja vetävänsä remonttivaatteet ylleen. Uusi koti on kuulemma täysin ”remonttikohde”.
Karvosen aikomuksena on tehdä mahdollisimman iso osa purku- ja kunnostustöistä itse.
– Isäni on eläkkeellä oleva rakennusmies ja katsoo vähän perääni. Olen kasvanut siihen, että ostetaan talo, remontoidaan se ja myydään. Se kulkee veressä.
Stunder Kaarina-talon toisessa kerroksessa heinäkuun ajan.