Vuolahdessa tehdään pian näytelmävideoita koirien kanssa: Suomen ensimmäinen eläinteatterileiri pidetään Kaarinassa

0
Minna Tuomarmäki on eläinteatterileirin johtaja. Kuva: Mikko Viljanen.

Elokuun alussa Vuolahden leirialueella järjestetään teatterileiri. Eikä mikä tahansa teatterileiri, vaan tällä leirillä teatteria tehdään koirien kanssa. Leirin järjestää Eläinteatteri Elmeri -yhdistys.

Leiri on suunnattu 3.–6. -luokkalaisille lapsille, ja se toteutetaan kolmipäiväisenä päiväleirinä.

– Tiettävästi tämä on Suomen ensimmäinen eläinteatterileiri, yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ja leirinjohtaja Minna Tuomarmäki sanoo.

Youtube-videoita



Tuomarmäki on itse vetämässä leiriä, mutta hänen lisäkseen ohjaajina on joukko muitakin elmeriläisiä, kuten Satu Nesteoja ja Iina Lappalainen , Eläinteatteri Elmerin perustajat.

Leirillä on mukana ohjaajien omia koiria, muun muassa yhdistyksen nimikkokoira, Nesteojan tiibetinspanieli, Elmeri.

Vaikka leirillä teatteria tehdään koirien kanssa, mukaan leirille tulee lisäksi Kirsi Niittymäki  mukanaan Irmeli-hevonen, johon lapset pääsevät leirillä tutustumaan. Lisäksi mukana on muun muassa Niittymäen JelppiTassut-yrityksen koirat Pitu ja Watson.

Leirillä on tarkoitus, että lapset pääsevät sekä hoitamaan koiria että tekemään niiden kanssa omia esityksiään. Kokemusta koirien hoidosta tai teatteristakaan ei tarvitse olla entuudestaan. Myöskään omaa koiraa ei mukaan tarvitse ottaa.

Lasten esitykset kuvataan Youtube-videoiksi.

Toiminta laajentunut



Eläinteatteri Elmeri perustettiin vuonna 2012, kun Nesteoja ja Lappalainen tutustuivat Livian eläinavusteisen toiminnan kurssilla. Silloin heräsi idea siitä, että koirien kanssa voisi tehdä teatteria.

Eläinteatteri Elmeri on kiertänyt esiintymässä ympäri Varsinais-Suomen siitä asti.

Pikku hiljaa kiinnostus eläinteatteria kohtaan on kasvanut, ja vuonna 2015 Eläinteatteri Elmerin taustalle perustettiin oma teatteriyhdistys. Toiminta on myös laajentunut vuosien saatossa, ja esitysten lisäksi nyt on siis alkamassa ensimmäinen eläinteatterileiri.

Tuomarmäki kertoo, että leirille mahtuu vielä mukaan.

– Ilmoittautumisia on tullut ihan mukavasti, mutta vielä on muutama paikka vapaana, hän vinkkaa.