”Eniten odotetaan läksyjä”

0
Nooa Terho ja Oiva Lehtinen aloittavat ekaluokan Valkeavuoren koulussa.

Kaverukset Oiva Lehtinen ja Nooa Terho ovat tämän syksyn uusia koululaisia. He molemmat aloittavat ensimmäisen luokan Valkeavuoren koulussa, samalla luokalla.

– Kaikki meidän eskarilaiset tulevat samalle luokalle, paitsi yksi, pojat tietävät.

Eskarissa ollessaan kouluun käytiin jo tutustumassa, mutta koronaepidemian vuoksi kevään tutustuminen jäi väliin. Kouluun meno ei silti jännitä, ainakaan paljoa, koska luokkakaverit ovat tuttuja entuudestaan. Myös opettajan nimi on pojilla jo tiedossa, vaikka opettajaa ei vielä ole päästykään näkemään.

Sekä Oivalla että Nooalla on kouluun noin kahden kilometrin matka. He kulkevat koulumatkan pääasiassa yhdessä kävellen. Ensimmäinen koulumatka kuljetaan yhdessä vanhempien kanssa.

Pojat odottavat kouluun pääsyä jo innolla.

– On kivaa, he sanovat.

Myös kysymykseen, mitä he eniten koululta odottavat, vastaus on selvä.

– Läksyjä! pojat toteavat.