
Kaarinalaiset sisarukset, 16-vuotias Laura Myllyperkiö ja 18-vuotias Petra Myllyperkiö ovat tulleet teatterin lavoilta tutuksi. Kaarinassa heidät on nähty muun muassa Kaarina-Teatterin ja Kaarinan Nuorisoteatterin yhteisproduktiossa Seitsemän koiraveljestä. Viime syksynä he olivat mukana Kaarinan Nuorisoteatterin The Addams Family -musikaalissa, jossa Petra esitti yhtä pääosaa, perheen tytärtä, Wednesdaytä.
Tällä hetkellä sisarukset ovat mukana Vuohensaaren kesätetterin Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen -näytelmässä Salossa.
Esityksessä molemmat laulavat ja tanssivat ensemblessä, minkä lisäksi Petra nukettaa erään päähenkilön hevosta.
Aikataulumuutoksia
Laura on harrastanut teatteria alakoulusta saakka ja ollut mukana teatterileireillä. Vuodesta 2016 molemmat sisarukset ovat näytelleet esityksissä, esimerkiksi Turun Nuoressa Teatterissa, Kaarinan Nuorisoteatterissa, Nauristeatterissa Paimiossa sekä Salon Teatterissa.
– Minä en varsinaisesti edes harrastanut teatteria vaan lähdin heti mukaan proggiksiin, Petra toteaa.
Vuohensaaren Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen -esityksen tekijätiimiin Myllyperkiöt tulivat jälkikäteen kesällä. Koronan takia monen teatterin aikataulut muuttuivat, minkä vuoksi myös Myllyperkiöille vapautui kesältä aikaa. He päättivät hakea mukaan näytelmään.
– Muut olivat aloittaneet treenaamisen jo tammikuussa, mutta hyvin me pääsimme mukaan vielä. Esityksen näytöspäivätkin siirtyivät elokuulle, ja nyt näytökset on tiivistetty kahteen viikkoon. Esityksiä on joka päivä, he kertovat.
Musiikkia ja teatteria
Sekä Laura että Petra opiskelevat Turussa Klassillisen lukion ilmaisulinjalla, jossa Laura aloittaa toisen, Petra kolmannen vuoden.
Molemmat opiskelevat myös Arkipelagissa. Laura opiskelee käyrätorvensoittoa ja yksinlaulua, Petra on soittanut sekä klarinettia että trumpettia. Molemmat opiskelevat myös musiikin teoriaa.
Lisäksi Petra säveltää itse musiikkia ja opettaa sitä Turun Nuoressa Teatterissa.
Molemmilla Myllyperkiöillä on haaveena näyttelijän urat.
– Lukion jälkeen haemme opiskelemaan teatteria, he toteavat.
Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen 15.8. asti.