Hovirinnan koulua rakennetaan samalla, kun lukuvuosi käynnistyy

0
Hovirinnan uusi koulu ei vielä näytä koululta.

Lasten kouluvuosi alkaa Kaarinassa ensi keskiviikkona. Monet kaarinalaiset lapset opiskelevat edelleen evakkotiloissa, kuten myös Hovirinnan suomen- ja ruotsinkielisten koulujen oppilaat.

Hovirinnan uuden koulun rakennustyöt on aloitettu. Koulu ei vielä näytä ihan koululta, kuten kuvasta näkyy.

Kaarinan rakennuttajapäällikkö Markku Leinonen, mitä Hovirinnan koulun työmaalla tehdään elokuussa?

– Perustussokkelielementtejä asennellaan, samoin muitakin elementtejä. Paalutus on tehty.

Lisäksi Hovirinnan päiväkodin työmaa alkaa pian samalla tontilla.

Miten työt ovat sujuneet?

– Kaikki on mennyt ihan hyvin. Päätöksenteossa meni hiukan aikaa, joten työt päästiin aloittamaan myöhemmin kuin ajateltiin.

Kuinka paljon työmaalta tulee melua ja pölyä, kun oppilaat käyvät koulua vieressä?

– Nähdäkseni pahimmat meluavat ja pölyävät vaiheet on tehty, eli paalutus ja suurin osa kaivuutöistä.

Milloin koulu on valmis?

– Tavoitteena on, että vuodenvaihteessa 2021–2022 rakennustyöt olisivat valmiit ja päästään tuulettelemaan ja kalustamaan. Hiihtolomalla 2022 otettaisiin uusi koulu käyttöön.

Päiväkoti olisi tarkoitus saada käyttöön jo syksyllä 2021. Aluksi se toimii väistökouluna. Hovirinnan koululaisia se ei välttämättä paljoa auta, mutta Piispanlähteen koulun rakennustöitä aloitellaan silloin.