Ensin aiotaan syödä välipala, sen jälkeen katsoa kotitehtävät ja loppuaika pelata useimmiten, no tietenkin, jalkapalloa keskurin tekonurmella.
Mutta ilman paikalle saapuvia lapsia ei olisi kerhoakaan. Siksi Heikki Palosen rooli on koko keltaisen seuran kannalta tuikitärkeä. Hänen tehtävänään on kurvailla iltapäivisin kierros pikkubussilla ja kerätä iltapäiväkerholaiset koulujen pihoilta kohti keskusurheilukenttää. Ilman Palosta esimerkiksi Ristikallion tai Piispanlähteen koulun lasten olisi erittäin hankala päästä Kaarinan Poikien järjestämään kerhoon.
– Tämä on mukavaa puuhaa eläkeläiselle. Tulin ajamaan, kun pyydettiin, Palonen hymyilee ja käynnistää yhdeksänpaikkaisen Renault Trafficin moottorin.
Kierros alkaa. Keskuri jää taakse ja Palonen ottaa seuraavaksi suunnakseen Ristikallion koulun. Sieltä mukaan tulevat ensimmäiset iltapäiväkerholaiset.
– Oma poika pelasi Kaarinan Nappuloissa 1990-luvulla ja nykyiset lapsenlapseni ovat iltapäiväkerhoiässä. Tykkään touhuta lasten kanssa, he ovat niin välittömiä ja rehellisiä. Autossa tulee rupateltua niitä näitä. Lapsista näkee heti kyytiin astuessa, minkälainen päivä koulussa on ollut, Palonen kertoo.
”Mikä on sun
lempinimi?”Ristikallion koulun parkkipaikalta auton kyytiin hyppää muutama lapsi. Matka jatkuu kohti Kaarinan keskustaa ja Valkeavuoren koulua.
– Mikä on sun lempinimi? yksi takapenkkiläisistä huikkaa Paloselle.
– Heikki on ihan hyvä, hän hymähtää takaisin, ja supina takapenkillä jatkuu.
– Kaikenlaista tulee rupateltua. Lasten kanssa keskustelu voi mennä ihan laidasta laitaan hetkessä. Se on mukavaa, jokainen päivä on varmasti erilainen, Palonen hymyilee.
Mitenkään uusi rooli autonkuljettajan pesti ei hänelle ole. Palonen on ehtinyt työuransa aikana ajaa niin isoja kuorma-autoja Hartwallin tehtailta ympäri Suomea kuin taksia Turun seudulla.
– Reitit ovat aika tuttuja, voisi sanoa. Olen aina tykännyt ajamisesta. En kai sitä muuten jaksaisi vielä eläkkeelläkin tehdä, Palonen miettii.
20–30 lasta päivittäin
Valkeavuoren koululta kyyti palaa keskurille. Palonen kurvaa kentän viereen, josta lapset kirmaavat KaaPo-talolla odottavan valmentajan ja iltapäiväkerhotoiminnasta vastaavan Petri Aarnion luo. Aarnio ottaa lapset vastaan, ja Palonen lähtee uudelle kierrokselle hakemaan seuraavaa autolastillista iltapäiväkerholaisia.
– Eihän tästä iltapäiväkerhosta mitään tulisi ilman Heikkiä. Hän on niin vaatimaton itse, mutta minä voin ihan varauksetta sanoa sen, Aarnio kehuu.
Koronatilannetta seurataan
Iltapäiväkerhon konseptina on: ensin työ, sitten huvit.
– Tässä joutuu itsekin tsemppaamaan välillä koulutehtävien kanssa, mutta se on toisaalta ihan mukavaa, Aarnio sanoo viitaten oppilaiden kotitehtäviin, jotka tehdään iltapäivisin ennen kentälle menoa.
– Kun lasten jalkapalloharjoitukset ovat iltapäivällä viiden, kuuden aikaan ohi, jää perheillä kotona enemmän aikaa yhdessäoloon. Iltapäiväkerho on mahdollistanut esimerkiksi sen, että monessa perheessä voidaan nauttia päivällistä yhdessä, kun päivän askareet ovat jo iltakuuteen mennessä hoidettuna. Se ei ole itsestäänselvyys niissä perheissä, joissa harrastetaan jotain urheilulajia, hän jatkaa.
Ja mikään itsestäänselvyys ei ole, että huvi tarkoittaisi joka päivä jalkapalloa.
– Uusi KaaPo-talo mahdollistaa iltapäiväkerholle enemmän toimintoja kuin aiemmin. Nyt voidaan joskus jäädä jalkapallon pelailun sijaan vaikka lukemaan sarjakuvia tai kirjoja, askartelemaan tai pelaamaan lautapelejä, KaaPon viestintäkoordinaattori Susanna Luotonen kertoo.
Tällä viikolla KaaPo-talo kuhisee jälleen iltapäiväkerholaisista, viiden kuukauden tauon jälkeen. Kerhoon on ilmoittautunut 25 eka- ja tokaluokkalaista oppilasta. Luotosen mukaan koronatilanteen kehittymistä seurataan ja toimintasuunnitelmaa muovataan tarpeen ja viranomaisohjeistusten mukaan.
