
Kaarinan johtava lääkäri Antti Sandén kertoo, että Kaarinan terveyskeskuksen puhelinvaihde on koronakyselyiden vuoksi nyt erittäin pahasti ruuhkautunut.
– Teemme järjestelyjä, jotta saamme tilanteen hoidettua. Tarve lisääntyi yhtäkkisesti, ja pystymme vastaamaan siihen viiveellä, vaikka kaikkemme teemme, Sandén taustoittaa.
– Valtionhallinto on suosittanut testaamista matalalla kynnyksellä, mutta sitä on ollut vaikea järjestää käytännössä.
Kaarinan terveyskeskus avaa ovensa nyt myös viikonloppuisin koronatestejä varten. Terveyskeskukseen voi myös soittaa viikonloppuna korona-asioissa.
Koronatestejä otetaan terveyskeskuksessa arkipäivien lisäksi lauantaina ja sunnuntaina kello 9–15.30. Näytteenottoon pitää varata aika puhelimessa tai tehdä Omaolo-oirearvio.
Muita terveyskeskuksen toimintoja on jouduttu supistamaan, jotta puhelimeen ja testaamiseen on saatu riittävästi henkilöstöä. Tästä syystä esimerkiksi Piikkiön laboratorionäytteenotto suljetaan toistaiseksi.
Esimerkiksi maanantaina noin puolet kaikista Kaarinan terveyskeskuksen puheluista koski koronaa.
Miksi kaikkia oireilevia ei testata?
Kaarina-lehteen otti yhteyttä perheenäiti, jonka perheeseen oli tullut oireita sunnuntaina. Yhdellä oli vatsavaivoja ja päänsärkyä, toisella kurkkukipua, kolmannella kuumetta ja vatsavaivoja. Perheen isä pääsi Mehiläisen työterveyden koronatestiin. Perheenäiti taas jonotti terveyskeskuksen puhelimeen maanantaina kolme tuntia.
– Kun vihdoin pääsin läpi, oli vastaus, että Kaarinan linjan mukaisesti ei koko perhettä testata vaan riittää, kun yksi on testattu. THL:n sivuilla kuitenkin lukee, että oireisten perheenjäsenten on myös hakeuduttava testiin, hän ihmettelee.
– Miksi Kaarina toimii THL:n ohjeiden vastaisesti? Meidänkin nuoremme ovat eri kouluissa ja harrastuksissa ja mies on voinut saada tartunnan työnsä kautta.
Kaarinan avosairaanhoidon ylilääkäri Rita Arjonen vastaa, että Kaarinassa testataan tällä hetkellä perheestä vain pahimmin oireileva, jotta testitulos saataisiin järkevällä aikataululla edes yhdeltä perheenjäseneltä.
– Turussa, jossa kaikki oireilevat perheenjäsenet testataan, sai maanantaina ajan testiin vasta torstaille. Jos vain yksi perheestä testataan nopeasti, saadaan mahdollinen korona kiinni nopeammin. Kaikki oireilevat odottavat joka tapauksessa testitulosten valmistumista kotona, ja jos yhdellä on korona, muut perheenjäsenet joutuvat joka tapauksessa kahden viikon karanteeniin.
Kaarinalaisten testit analysoidaan Tyksissä. Tulosten odottelemiseen menee 2–3 päivää.
– Toivomme, että Tyksin analysointikapasiteetti lisääntyy, jotta tulokset saadaan nopeammin, mieluiten vuorokauden sisällä, Arjonen kommentoi.
Testi järjestetään tarvittaessa myös muille perheenjäsenille ja kun analyysikapasiteetti lisääntyy.
Älä soita kahdesti
Arjonen toivoo, että kuntalaiset ottaisivat yhteyttä korona-asioissa ensisijaisesti Omaolo.fi-sivuston kautta.
– Sitä kautta otamme yhteyttä arkena parin tunnin sisällä. Ei myöskään kannata soittaa ajanvaraukseen, jos on lähettänyt meille jo Omaolon kautta oirearvion, Arjonen muistuttaa.
– Kaikille puhelimitse takaisinsoittopyynnön jättäneille soitetaan takaisin saman päivän aikana, virka-ajan jälkeenkin. Ei myöskään kannata soittaa meille uudelleen, jotta puhelinvaihde ei kuormitu entisestään.