Korona lisäsi etäkursseja– Lähes kolmasosa Kaarinan kansalaisopiston opinnoista on uusia

0
Tiina Aaltonen opettaa antiikkinallen tekoa Kaarinan kansalaisopistolla.

Kaarinan kansalaisopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat tämän viikon perjantaina. Tänä syksynä opinnoissa on lisätty erityisesti etä- ja verkkokursseja. Näitä on muun muassa joogassa, kielissä ja musiikissa.

– Lisäksi olemme ohjeistaneet opettajia, että mahdollisimman moni kurssi voidaan järjestää tarvittaessa myös etänä, jos tilanne menee sellaiseksi, ettei lähiopetusta pystyttäisi järjestämään, kansalaisopiston rehtori Risto Jaakola sanoo.

Näillä näkymin lähiopetuskurssit alkavat kuitenkin normaalin aikataulun mukaisesti syksyllä.

– Tarjoamme desinfiointiaineita, muistutamme hygieniasta ja olemme pienentäneet ryhmäkokoja, jotta kaikilla olisi mahdollisimman turvallista opiskella, Jaakola kertoo.

Liikunta suosittua

Jaakolan mukaan kansalaisopiston suosituimpia kursseja vuodesta toiseen ovat liikuntakurssit, jotka tulevat yleensä aina täyteen.

– Joogat ovat olleet suosittuja jo pitkän aikaa, samoin kun tanssilliset jumpat, hän kertoo.

Noin kolmasosa kursseista on uutuuskursseja. Tänä syksynä kansalaisopistossa on mahdollista esimerkiksi oppia soittamaan ukulelea, puhumaan kreikkaa tai valmistamaan sushia.

Pieni kurssimaksukorotus

Kaarinan kaupungin talouden tasapainotussuunnitelmassa kansalaisopistosta odotetaan säästöä 50 000 euroa vuosittain. Jaakola sanoo, ettei tämä tule näkymään vielä tänä syksynä. Kurssien määrä on samanlainen kuin aiempinakin vuosina.

– Kaarinan kansalaisopisto palautti yhtenä harvoista kurssimaksuja viime keväänä, mikä teki loven talouteen. Syksy kuitenkin ratkaisee paljon. Olemme saaneet opetusministeriöstä tukea kevään tilanteen myötä, ja lisäksi kurssimaksuja on nostettu hivenen, Jaakola sanoo.

– Maksuja korotettiin jo viime keväänä, mutta korotus oli vain prosentin tai kaksi. Tänä syksynä emme halunneet uudestaan tehdä korotuksia, koska monella on taloudellinen tilanne muutenkin huono. Tarkoitus on, että kansalaisopisto on matalan kynnyksen paikka, jossa kaikilla on mahdollista harrastaa.

Antiikkinalleja valmistetaan jälleen

Antiikkinallen valmistuskurssit ovat olleet pitkään Kaarinan kansalaisopiston ohjelmistossa. Niiden vetäjän Tiina Aaltosen omakin antiikkinalleharrastus alkoi juuri Kaarinan kansalaisopiston kurssilta kymmenisen vuotta sitten.

– Silloin kursseja piti Marja-Riitta Luostarinen . Kun hän oli jäämässä eläkkeelle, hän kysyi, josko minä voisin jatkaa kurssien vetoa. Nyt pidän kurssia kolmatta vuotta, Aaltonen kertoo.

Antiikkinallella tarkoitetaan puulastuilla täytettyä nallea, jotka ovat monelle 1960-luvun lapselle tuttuja.

– Antiikkinallen tuntomerkkejä ovat paitsi se täyte, myös se, että nallella on liikkuvat nivelet. Puulastutäytteen lisäksi käytämme kursseilla myös lampaanvillaa, joka on kevyempi työstää kuin puulastu. Sanon aina, että kunhan yhden nallen täyttää puulastulla, niin sitten saa siirtyä lampaanvillatäytteeseen, Aaltonen hymyilee.

Antiikkinalle ommellaan kokonaan käsin. Yhteensä sen tekoon menee helposti kolmisenkymmentä tuntia. Opiskelijat jatkavat nallen tekoa kotona.

Nalle tehdään valmiiden kaavojen pohjalta, joita kurssilaiset pääsevät selaamaan saksalaisista nallelehdistä.

– Lyhyellä nallesaksalla pärjää kaavojen kanssa, Aaltonen naurahtaa.

Ensimmäiselle kerralle kurssille tulee mukaan Anna-Maija Rissanen , joka tuo mukanaan erilaisia karvatekstiilejä nallen turkiksi sekä esimerkiksi silmiä myytäväksi.

Aaltonen sanoo, että parasta nallejen tekemisessä ei ole lopputulos, vaan se tekeminen.

– Käsillä tekeminen on rentouttavaa. Käsin ommellessa tätä voi hyvin tehdä myös televisiota katsellessa tai vaikka terassilla istuessa. Meillä on myös kurssilla aina todella mukava porukka, Aaltonen kertoo.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of