Tiistaiaamuna mulkoilin epäluuloisesti jälkikasvua. Vuotaako nenä? Onko flunssaoireita?
Pitääkö meidän olla nyt kaksi viikkoa karanteenissa?
Kukaan ei niistänyt, ei enää yskinyt eikä aivastellutkaan. Ehkä jotain pölyä oli ollut yöllä ilmassa. Esikoisen kurkku oli yhä kipeä, mutta oireet kuulostivat virusangiinalta, joka aika ajoin käy meillä. Se katoaa, kun hammasharjan vaihtaa. Mutta entä jos… tapaamme töissä riskiryhmäläisiäkin. Illalla olisi lasten serkun synttärit. Olimmeko luomassa viruslinkoa?
Tiistain päiväillä kuopuksen piti tavata kummitätinsä, joka asuu maapallon toisella puolella mutta oli nyt Suomessa. Kummitäti lentäisi viikon päästä takaisin kotiinsa eikä pääsisi koneeseen, jos koronatesti näyttäisi punaista. Treffit peruttiin varmuuden vuoksi.
Pitkien viestittelyjen jälkeen synttäreille mentiin, oireita kun oli ollut vain yksittäisenä hetkenä ja synttärit järjestettiin ulkona. Esikoinen jäi kotiin. Kurkkukipu oli poissa seuraavana päivänä, kun hammasharja oli vaihdettu uuteen. Huokaisimme helpotuksesta.
Samana aamuna kuopuksen kummitäti kertoi, että hänen lentonsa onkin peruttu ja hän metsästää kuumeisesti uusia.
Suomessa ei – tämänhetkisen tiedon mukaan – ryhdytä enää mittaviin koko kansaa koskeviin rajoituksiin, mutta milloin tahansa satunnaisenkin tuttavan pieni flunssa voi johtaa siihen, että juuri oma elämä menee pitkäksi aikaa uusiksi. Siihen on paras henkisesti varautua: sovituista suunnitelmista on voitava minä hetkenä tahansa luopua.
Maria Kesti
