Pyllistelyä oudoissa paikoissa ja modernia aarteenmetsästystä: Katso täältä geokätkö-vinkit Kaarinaan

0
Kätköjä voi löytää tutuistakin paikoista, kuten Kaarinan vesitornin metsästä. Kuvassa kokenut kätköilijäkaksikko Paula ja Toni Mäkelä.

Jos näet aikuisen ihmisen pyllistelemässä metsässä tai kadunkulmassa, olet saattanut törmätä geokätköilijään. Kätköt, joita harrastuksessa etsitään, ovat useimmiten rasioita, jotka on piilotettu luontoon, mutta niitä löytyy runsaasti myös kaupunkiympäristöstä.

Kuusi vuotta geokätköilyä harrastanut Toni Mäkelä kertoo, että kätköä etsiessä tuntuu kuin olisi omassa maailmassaan seikkailijana tai aarteenetsijänä.

– Esimerkiksi Turussa ja Helsingissä on piilotettu kätköjä hauskoihin paikkoihin. Aina, kun niistä kävelee ohi, on pakko vähän katsoa, onko siellä joku etsimässä niitä. Sen kyllä bongaa harjaantuneella silmällä.

Toni Mäkelä ja hänen Paula -puolisonsa päätyivät geokätköilyn pariin, kun he olivat ohjaamassa nuorten leiriä, jossa kokeiltiin geokätköilyä. Vain viikon kuluttua ensimmäisestä kokeilukerrasta Toni Mäkelä osti jo geocaching-appiin premium-jäsenyyden.

Geokätköily on siitä hauska harrastus, että se sopii kaiken ikäisille.

– Olemme nähneet kätköillä kaiken ikäisiä ihmisiä, kävelemään juuri oppineista siihen, että pysyy vielä pystyssä, Paula Mäkelä naurahtaa.

Kätköt kertovat tarinaa

Mäkelät kertovat, että vieraalla paikkakunnalla kätkö esittelee yleensä jonkin sellaisen paikan, missä ei muuten tulisi käytyä. Kätköjä löytyy myös historiallisista kohteista esimerkiksi Raatteentieltä. Tällaisten kätköjen yhteydestä löytyy myös faktatietoa kyseisestä kohteesta.

Kätköily on vienyt Mäkelän pariskuntaa monille kotimaanmatkoille. He ovat hakeneet kätköjä 283 eri kunnasta, kun Suomessa on kaikkiaan 310 kuntaa.

Kätköily on maailmanlaajuinen harrastus, joten Mäkelät ovat hakeneet kätköjä myös ulkomaanmatkoiltaan.

– Kun matkustimme Budapestiin, laitoin heti lentokoneesta ulos astuessa kännykän päälle ja katsoin, missä on lähin kätkö, kertoo Toni virnistäen.

Kaarinassa yli 300 kätköä

Geokätköilyn voi aloittaa ihan läheltäkin kotoisasta Kaarinasta. Täältä kätköjä löytyy yli 300.

Paula Mäkelä kertoo, että he kävivät harrastuksen alkuvaiheessa lähikuntien kätköjä nopeasti läpi.

– Kaarinassa on lähellä keskustaa aika vaikeitakin kätköjä. Ihan kaikkia emme ole vielä hakeneet, Paula Mäkelä paljastaa.

Kätköjä löytyy eri vaikeustasoilta. Osa kätköistä on helposti saavutettavissa, mutta jotkin kätköt ovat vaikeammissa paikoissa esimerkiksi korkealla puussa tai isoissa siltarakenteissa. Kätköt on luokiteltu asteikolla yhdestä viiteen maaston ja löytämisen vaikeuden mukaan.

Aloittajan olisi hyvä tutustua sääntöihin, jotka löytyvät sivuston www.geocache.fi oppaasta. Opasta on höystetty huumorilla ja alkaakin kutsuvasti sanoin “Älä koskaan ryhdy geokätköilijäksi!”.

Geokätköilyä kuvataan myös vaaralliseksi, koska se on addiktoivaa, ja lisäksi kätköilijä voi saada naarmuja ja mustelmia. Vaatteetkin voivat metsässä möyriessä likaantua.

– Sääntöihin tutustumisen jälkeen kannattaa lähteä kokeneen kätköilijän mukaan, niin silloin pääsee jo tosi pitkälle. Siten ei tarvitse nähdä niin paljon vaivaa vaan pääsee heti koukkuun, Toni Mäkelä neuvoo.

Mukaan kätköilijä tarvitsee kännykän, joka on varustettu geocaching-sovelluksella, ja kynän. Vara-akku, lompakko ja juomapullokin voivat tulla tarpeeseen.

Toni Mäkelä korostaa näistä erityisesti juomapullon tärkeyttä, koska voi käydä niin, että kilometrin lenkille lähtiessä huomaakin, että onkin jo 11 kilometriä takana.

Hyvä seura on myös plussaa kätköjä hakiessa. Lisäksi kätköilijä tarvitsee seikkailuhenkisyyttä ja sen verran itseluottamusta, ettei ajatus julkisilla paikoilla pyllistelystä ahdista.

Teksti ja kuvat: Laura Peltonen

Aloita näistä Kaarinassa

  • Kaarinassa on yhteensä 317 geokätköä.
  • 185 niistä ovat tavallisia kätköjä.
  • 104 on mysteerikätköjä, joissa ratkaistaan jokin sanallinen tai matemaattinen ongelma.
  • 24 on multikätköjä, jotka koostuvat useasta etapista ja viimeiseltä löytyy itse kätkö.
  • Kaksi on virtuaalikätköjä, jotka ovat purkittomia.
  • Yksi on geolodju-kätkö, jossa yhdistellään partiolaisten lodjua ja geokätköä.
  • Yksi on wherigo-kätkö, johon kuuluu virtuaalinen peli.