Yksi Suomen harvoista e-urheiluseuroista perustettiin Kaarinaan

0
– Toimme uuden harrastusmahdollisuuden Kaarinaan, kertoo 28-vuotias Jere Alanen. Hän aloitti itse yläkouluikäisenä kilpapelaajana. – Silloin Suomessa ei ollut organisoituja kotimaisia toimijoita, jotka olisivat auttaneet kotimaisia pelaajia. Perustimme itse organisaation, RCTICin.

Nuori pelaa yökaudet. Hän lipittää energiajuomia, ei välitä muusta kuin pelaamisesta, epäsosiaalistuu. Terveys, koulu ja elämänhallinta kärsii.

Tällainen on monen mielikuva nykyisestä lasten ja nuorten suosituimmasta harrastuksesta, tietokoneilla pelaamisesta. Todellisuus on kuitenkin toinen.

– Kilpapelaaminen ei onnistu valvomalla jatkuvasti öitä ja energiajuomilla. Jos aikoo menestyä, tarvitaan kunnon elämäntapoja, toteaa Jere Alanen .

– Pelaaminen on myös vahvasti sosiaalista ja yhteisöllistä. Itse olen löytänyt parhaimmat kaverini netin välityksellä. Monella nuorella on verkossa enemmän kavereita kuin jos hän pyörisi ulkona. Peliala on myös monelle tulevaisuuden työpaikka.

Muun arjen ja pelaamisen välille tarvitaan terve suhde, jossa pelaamisen haitat – kuten selkä- ja ajanhallintaongelmat – ehkäistään ennalta. Tätä Alanen haluaa olla rakentamassa.

Alanen on RCTIC Esportsin toiminnanjohtaja, joka perusti tänä vuonna Kaarinaan elektronisen urheilun seuran. Muita vastaavia seuroja on Suomessa vain kourallinen.

E-urheilun lähettiläänä


Alanen luonnehtii RCTICia kilpapelaamisen lähettilääksi Suomessa. RCTIC aloitti peliorganisaationa, joka keskittyi ammattimaiseen kilpapelaamiseen, yhtenä ensimmäisistä. RCTICIN joukkueet saivat menestystä kotimaisissa ja kansainvälisissä turnauksissa, ja RCTIC onnistui saamaan laitevalmistajia tueksi ja valtamedian huomiota e-urheiluun.

RCTICin toiminta jäi kuitenkin vuonna 2017 tauolle.

– Tuntui, että olimme saaneet Suomessa saavutettua sen, mitä voi saavuttaa. Toiminnan laajentamiseksi olisi tarvittu merkittäviä taloudellisia panostuksia, ja päätimme jäädä vähäksi aikaa sivuun hengähtämään. Joukkueemme jatkoivat toisiin organisaatioihin.

Tänä vuonna toiminta käynnistettiin uudelleen, samalla neljän hengen ydinporukalla mutta uudella strategialla.

RCTICillä on jälleen Suomen korkeimmalla tasolla pelaavat edustusjoukkueet Fortnitessä, Counter-Strikessä eli CS:ssä sekä Rainbow Sixissä. Lisäksi RCTIC esimerkiksi etsii yhteistyökumppaneita ammattilivestriimaajille, jotka suoratoistavat omaa pelaamistaan.

RCTIC päätti myös kääntää katseen ammattipelaamisen rinnalla harrastajiin. Uutena toimintamuotona on paikallinen nuorisotoiminta.

– Haluamme olla mukana edistämässä tämän alueen nuorison hyvinvointia ja ehkäisemässä syrjäytymistä, Alanen esittelee.

Valmennusta ja väylä ammattipelaamiseen


Käytännössä nuoret saavat seurassa valmennusta pelaamiseen ja striimaamiseen sekä pääsyn kilpailuihin. Tavoitteena on järjestää turnauksia, peli-iltoja ja muita tapahtumia. Samalla RCTIC tarjoaa väylän edetä ammattipelaajaksi.

Alanen uteli sosiaalisesta mediasta kaarinalaisten kiinnostusta e-urheiluseuraan, ja vastaanotto oli innostunut. Jos koronatilanne antaa myöten, Alanen ilmaantuu syksyllä kaarinalaiskouluihin esittelemään seuraa.

– Haluamme kitkeä ennakkoluuloja lajia kohtaan. Kauhistelu johtuu yleensä siitä, että ei tiedetä, mistä on kyse. Vanhemmat pystyisivät kuitenkin seuraamaan pelejä ja striimejä helposti netistä ilmaiseksi. Monet nuoret kaipaavat sitä, että vanhemmat olisivat mukana kannustamassa.

Samalla tavoitteena on kitkeä huonoja elämäntapoja tai koulunkäynnin kärsimistä pelaamisen yhteydessä. Lisäksi RCTIC haluaa ehkäistä kiusaamista verkossa.

RCTIC aikoo järjestää peli-iltoja myös Minecraftissa, vaikka se ei kilpapeli olekaan. K18-pelejä ei oteta seuran valikoimiin.

Seudulla ei muita


RCTIC on perustettu vuonna 2008. Yksi sen kilpailijoista on eniten mediahuomiota saanut ja Suomen suosituin elektronisen urheilun seura, vuonna 2013 aloittanut ENCE eSports. Tosin seurat ovat myös tehneet yhteistyötä.

RCTIC Esportsiin toivotaan pelaajia ja peliharrastajia koko Turun seudulta. Tällä seudulla ei ole muita paikallisia e-urheiluseuroja.

Alanen itse on vasta tuore kaarinalainen. Hän on kotoisin Joensuusta ja muutti toukokuussa Kaarinaan. Seuran kotipaikaksi valittiin kuitenkin Kaarina.

– Turulla ei ollut kiinnostusta yhteistyöhön, ja olin kuullut paljon hyvää Kaarinan yritysystävällisyydestä ja innovatiivisuudesta. Täällä myös asuu paljon nuorisoa. Lisäksi turkulaisten pelaajien on helppo tulla Kaarinaan, Alanen perustelee.

Koronan vuoksi toimintaa on aluksi vain verkossa. Toimitilaa – kuten pelisalia – ja sille rahoitusta lähdetään etsimään, kun koronapandemia näyttää hiipumisen merkkejä.

Seuraan ilmoittautuminen on käynnistynyt tällä viikolla. Syyskuun lopulla avautuvat ilmoittautumiset ensimmäisiin valmennuksiin ja peli-iltoihin.