Kaarinan hyvä koronatilanne katkesi

0
Viikon sisällä Kaarinaan tuli yksi uusi koronatapaus.

Kaarinan muutaman viikon mittainen hyvä koronatilanne katkesi viime Kaarina-lehden jälkeen. Viime torstaina yksi kaarinalainen antoi positiivisen koronanäytteen, kertoo Kaarinan terveyskeskuksen avosairaanhoidon ylilääkäri Rita Arjonen .

Kaarinassa on ollut nyt yhteensä 21 vahvistettua koronatapausta.

Altistuneita uudessa tapauksessa on vähänlaisesti.

Koronalle on altistunut, mikäli on ollut fyysisessä kontaktissa koronaa sairastavan tai esimerkiksi hänen ysköstensä kanssa. Altistuminen myös syntyy, jos koronaan sairastuneen kanssa on ollut yli 15 minuutin ajan kasvokkain alle kahden metrin etäisyydellä tai yli 15 minuuttia samassa suljetussa pienehkössä tilassa, kuten luokkahuoneessa tai toimistossa. Lentokoneessa altistuneeksi katsotaan, jos on istunut kahden rivin etäisyydellä koronatapauksesta. Tartuttava aika alkaa 1–2 vuorokautta ennen oireita.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of