Kalevi Pirttijärven kolumni: Yksinäiset

0

En ole valveutunut kansalainen eikä ajatusmaailmani ole yksinäisyyttä koskaan käsitellyt. Minä olin yksilö, jolla oli aina seuraa.

Tästä ylimielisestä ajattelutavasta oli herääminen todella karmeaa. Olin yht`äkkiä asiantuntijan asemassa. Vasta nyt tuli mieleen ne ystävät, jotka olivat yksinäisyyden kokeneet ja yrittäneet kertoa siitä minulle, varovasti muistuttaen sen ennakoinnista, jotta olisin valmiimpi ottamaan sen vastaan.

Onhan jokainen eletyssä elämässään menettämisiä kokenut. Ne muistot eivät minua järkyttäneet, enhän ollut yksin, vielä.

Kun on jäänyt yksin, ovat muistot kauheita petoja. Ne hyökkäävät juuri silloin, kun luulet päässeesi niiden yli. Ellet ole vahva, repivät ne sinut hajalle.

Yksin ei voi olla vahva niitä karkottamaan. En halua olla, enkä ole yksin. Ystäväni ei tule muistoja jakamaan, vaan hänen kauttaan ohjaudun ajatuksissani uudestaan elämään kiinni. Menneet muistot säilytän kauniina, mutta ne eivät saa estää tasapainoisen elämän jatkumista.

Joku varmaan sanoo, ettei sitä näin vanhana elämäntoveria välttämättä tarvitse. Eihän vanhuus sinänsä ole mikään sairaus. Sen sijaan yksinäisyys, jos mikään, on kansantauti.

Hyvä yksinolo on voimaa mutta samalla raskas taakka. Ulkopuolisuus ja syrjään jääminen on niin rankka kokemus, että sen kestäminen yksin on henkisesti kestämätöntä. Ystävien apu on pitänyt minut fyysisesti elämässä mukana.

Kalevi Pirttijärvi

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of